Etusivu

Yläsavolaisittain

Kirjastosta ja vähän autoistakin I

Ennen jämähtämistäni valtion virkaan (1973) ehdin työskennellä monella alalla. Niistä kutakin tulee silloin tällöin muistelluksi. Mielenkiintoisimpia hommia oli työrupeamani Iisalmen maalaiskunnan pääkirjastonhoitajana vv. 1966-69. Olin ensimmäinen päätoiminen kirjastovirkailija tuossa edesmenneessä muistorikkaassa kunnassa.

Kuka muistaa Runar Nyströmin? II

Marraskuun lopulla 1970 lähes 300 keiteleläistä kokoontui tilaisuuteen, jossa

Kuka muistaa Runar Nyströmin? I

Vuosi 1970 oli vedenjakaja Ylä-Savon kehityksessä. Juuri voimaan tulleet uudet kehitysaluelait yhdessä muiden suurten yhteiskunnallisten uudistusten kanssa saivat aikaan ennen näkemätöntä toimeliaisuutta samalla kun rakennemuutoksen viikate harvensi armotta kuntien väkilukua.

Sivuelinkeinoja kehittämässä IV

Mansikan markkinoinnin ensimmäinen kierros tuotti Ylä-Savoon viljelysopimuksia yhteensä 35-40 ha, kertoi Iisalmen Sanomat pääuutisenaan huhtikuun alussa 1971. Aiemman uutisen mukaan ensimmäinen sopimus tehtiin Pielavedellä. Kunnassa oli toukokuussa 1971 jo 27 sopimusviljelijää, ensimmäisiä niistä 55 aarista sopinut Arvo Saastamoinen. Hänen tilalleen tehdyllä retkellä todettiin, että marjanviljelijöille oli tiedossa keskimäärin 8.000 mk:n lisätulo.

Sivuelinkeinoja kehittämässä III

Vihannes- ja marjanviljelyn edistämiskyselyä kommentoidessaan agrologi Arvi Elovirta antoi lokakuun puolivälissä 1970 ymmärtää, että ”lasinalaisvihannesten ja kukkien osalta jo olevat kaupan ketjut ovat lupautuneet  hoitamaan lisääntyvän tuotannon markkinoinnin. Tämä sektori tarvitsee siis lähinnä vain ennakkoluulottomia yrittäjiä. Luonnonmarjat ja sienet taas jäävät metsiin ja puutarhamarjat viljelemättä, kun ei tiedä minne ne saa myydyksi.

Sivuelinkeinoja kehittämässä I

1970-luvulle tultaessa maa- ja metsätalous vielä pääasiassa piti Ylä-Savoa pystyssä, joskin peruselinkeinosta elantonsa saavien määrä oli jo aloittanut vähenemiskierteensä. Pientilavaltainen Suomi ja varsinkin asutustiloilla tiheästi täplitetty Ylä-Savo oli kuitenkin osoittanut, että maasta se pienikin ponnistaa ja niinpä varsinkin maidosta, mutta ajoittain muistakin maataloustuotteista esiintyi ylituotantoa. Kauan tavoiteltu peruselintarvikkeiden omavaraisuus oli saavutettu.

Kun Ylä-Savoa kartalle vietiin

Iisalmen Sanomat kertoi 4.6.1971 etusivullaan, miten muuttoliike Ruotsiin Ylä-Savosta oli edellistalvena kehittynyt:  

Lähes tuhat yläsavolaista on viimeisen kahdeksan kuukauden aikana siirtynyt Ruotsiin. Jos puolet Pyhännän asukkaista pakkaisi matkalaukkunsa, pidettäisiin tilannetta katastrofina. Nyt sen sijaan ei todellista tilannetta tunneta. Yhtenäinen tilastolukema viime talven näkymistä ei vielä etene kirkkoherranvirastoista valtakunnallisen suunnittelun ja päätöksenteon portaisiin.

Perehdyttäminen kunniaan

Eläkkeelle jäätyäni intoilin, että työelämän asioihin en enää puutu. Poikkeus vahvistakoon säännön, joten tämän kerran muutama valittu sana työelämän ongelmista ja kenties muutama parannusehdotuskin arvioitavaksi.

Kesätöissä tutkijan apulaisena II

Jäätiin siis Rutakon meijerin kohdalle. Siitä piti poiketa satakunta metriä Lähdeniemen taloon, jonne osasinkin helposti. Talon asukkaat olivat Huttusia ja isännän nimi oli Tuomas. Hän oli  jo hieman ikääntynyt ja huonokuuloinen mies, jonka taloon ehdittyäni ensiksi tapasin. Jouduin korottamaan ääntäni, jotta sain asiani ymmärretyksi. Vähitellen selvisi sekin, että työnantajani viipymiselle kamaripuolella oli pätevä syy, nimittäin talon tytär Aino.

Kesätöissä tutkijan apulaisena ( osa I)

Elettiin alkukesää 1950-luvun puolivälissä. Minut oli kotiutettu kaupungista, oppikoulusta, lähetetty kotiin haisemaan niin kuin isälläni oli tapana todeta ja ihan kuin samalla ajatella, että elätettävähän se on tuotakin nuorinta tekelettä, joka tilusten rintuuksien pienuuden vuoksi on pitänyt laittaa opettelemaan hakemaan elantoaan maailmalta.

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä