Etusivu

Lomituspalvelujen Ylä-Savon yksikön vetovastuu Iisalmelle

 
Maatalousyrittäjien eläkelaitos, Mela ehdottaa toimeksiantosopimusta Ylä-Savon paikallisyksiön osalta Iisalmen kaupungille, jolloin sen hallinnoimaan paikallisyksikköön tulisivat sen lisäksi Kiuruveden, Lapinlahden, Sonkajärven, Varpaisjärven ja Vieremän lomituspalvelut.

 
Ylä-Savon paikallisyksikössä on ensi vuonna, jolloin yksikkö aloittaa toimintansa, arviolta noin 1 240 lomituspalvelujen käyttäjää, 65 500 lomituspäivää ja lähes 300 henkilötyövuotta lomitustöitä.
      Maakunnan toisen paikallisyksikön muodostavat Pohjois-Savon muut kunnat täydennettynä Heinävedellä. Näissä on vuoden 2011 alussa arviolta noin 1 660 lomituspalvelujen käyttäjää, 76 600 lomituspäivää ja noin 350 henkilötyövuotta lomitustöitä. ”Kuopion yksikön” hallinnoijaksi Mela esittää Maaninkaa.
 
Kysely tuottajayhdistyksille paikallisyksikköjaosta
 
Ennen päätöstä Mela kysyi MTK-Pohjois-Savon alueen tuottajayhdistysten kantaa lomituspalvelujen hallinnon uudelleen järjestämisestä. Vuoden 2009 lopussa tehdyssä kyselyssä selvitettiin, mihin alueeseen tuottajayhdistykset haluaisivat kuulua ja montako paikallisyksikköä Pohjois-Savon alueella pitäisi olla.
      Kaikki yhdistykset vastasivat kyselyyn. Enemmistö yhdistyksistä kannatti kahden paikallisyksikön perustamista. Lausunnoissa korostuvat lomituspalvelujen hyvä saatavuus sekä hallinnon joustava toiminta ja tavoitettavuus. Monissa kannanotoissa painotettiin myös sitä, että paikallisyksiköistä pitää tehdä kerralla sellaisia, ettei alueita tarvitse vähään aikaan muuttaa.
 
Aikaa uudistukselle
 
Uusia paikallisyksiköitä muodostettaessa tulee Melan mukaan hyödyntää nykyisissä paikallisyksiköissä hyviksi todettuja käytäntöjä. Lisäksi tähdennetään, että valmistelutyöhön on varattava riittävästi aikaa.
      Hankkeen vetäjä tutustuu myös nykyisten paikallisyksikköjen toimintaan ja niiden saamaan asiakaspalautteeseen. Tärkeää on myös, että työnjohto tuntee hyvin sekä lomittajat että vastuualueensa maatilat. Työpaikkakäynnit, vastaanottotapaamiset, sähköinen lomitusnetti ja lomittajien mobiilijärjestelmä edistävät osapuolten välistä yhteydenpitoa.
Koko lomituspalveluhenkilöstö siirtyy uuden paikallisyksikön palvelukseen 1.1.2011 lukien liikkeenluovutusperiaatetta noudattaen ns. vanhoina työntekijöinä.

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä