Etusivu

Ohenmäki - helmi keskellä monimuotoista luontoa

Monimuotoiset luontoarvot ovat pääosassa Iisalmen uusimmalla asuinalueella Ohenmäessä, jonka rakentaminen alkaa tämän vuoden loppupuolella. Ensimmäisen vaiheen muodostavat kaksi ”kylää”, joihin tulee kaikkiaan vajaat 50 omakotitaloa.
 
Ohenmäen ideana on pienten kylien muodostama kokonaisuus arvokkaan luonnon keskellä. Näitä yhdistää niin sanottu kokoojakatu, jota voi kutsua myös maisematieksi sen kulkiessa keskellä polveilevaa harjumaisemaa.
      Iisalmen kaupungin kaavoituspäällikön Sari Niemen mukaan suunnittelun lähtökohtana on ollut se, että alueella säilyisi mahdollisimman paljon arvokasta luontoa.
 
 
 
 
 
Sari Niemi on tyytyväinen uusiin tuuliin, jotka suunnittelussa on oivallettu.
 
 
 
 
Myös kulttuurihistoriaa
 
Ohenmäen arvoa korostaa luonnon monimuotoisuuden lisäksi sen kulttuurihistoria, sillä alueella on asuttu jo kivikaudella, 4 000 – 7000 vuotta sitten.
      - Koska alue on ollut Puolustusvoimain käytössä, siellä ei ole hyödynnetty liikaa maaperää, jolloin se on mahdollistanut myös alkuperäisten kivikautisten asuinpaikkojen jäännösten säilymisen. Mielenkiintoa lisää sekin, että entisen asevarikon vanhoissa rakennuksissa on arvokas lepakkoesiintymä, joka on luonnollisesti kaavassa suojeltu.
 
 
 
 
 
 
Iisalmen hallintopäällikkö Esa Laukkanen on vakuuttunut, että uusi asuinalue tulee saamaan hyvän suosion. Kuvassa hän esittelee paikkaa, johon ensi vuonna nousee ensimnmäinen "kylä".
 
Alakuvassa Rasmus ja Anneli Innanen todistavat alueen upeita virkistysmahdollisuuksia.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Vesistöt antavat oman suolan
 
Kokonaisuutta täydentävät Harvanlampi ja Pienjärvi, joiden rannoilla on mm. uimaranta. Molempia vesistöjä yhdistää reitti liito-oravineen ja tervalepikkoineen. Myös muualla alueella on virkistysreittejä, jotka talvisin toimivat hiihtolatuina ja kesäisin luontopolkuina. Näin alue sopii mitä parhaimmin luonnosta nauttiville ja luontoa arvostaville ihmisille. Lisäksi alueelta on ympäri vuoden kunnossapidettävä kevyenliikenteen väylä Peltosalmelle, joten varsinkaan lapsille koulumatka ei koidu liian pitkäksi.
      - Alue on myös harjumuodostelman ansiosta erittäin suotuisa rakentamiselle. Toisaalta itse luontoarvot sijaitsevat paikoissa, joihin ei ole yhtä hyvä rakentaa. Vaikka alue on sopivasti syrjässä luonnon keskellä, palvelut; ala-aste, yläaste ja päiväkoti ovat kivenheiton päässä Peltosalmella, joten Ohenmäki sopii mainiosti myös lapsiperheille, Sari Niemi kertoo.
 
Kunnallistekniikka käyntiin jo syksyllä
 
Kaikkiaan osayleiskaava, jonka tavoitevuosi on 2030 mahdollistaa useamman sadan omakotitalon rakentamisen. Jatko riippuu kuitenkin kysynnästä ja niistä kokemuksista, joita Ohenmäen ensimmäinen vaihe tuo tullessaan. Myös osayleiskaava noudattelee samaa linjaa niin, että kokonaisuus muodostuu soluista, joita parhaiten voi luonnehtia pieniksi kyliksi.
      Sari Niemen mukaan tulevaisuus kertoo myös sen, kuinka tiheästi kylät viimein toteutuvat. Ensimmäisen vaiheen toteutus on kuitenkin väljä, sillä tonttien koot ovat kohtuulliset vaihdellen 1 100:sta ja 1 500:een neliöön.
      Kunnallistekniikan rakentaminen aloitetaan Ohenmäessä lokakuussa. Kaduista ensimmäisenä rakennetaan kokoojakatu ja sen jälkeen muut tiet.

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä