Iisalmelainen IT-Systems Finland ei ole jäänyt tuleen makaamaan. Sen nuori ja rohkea vetäjä, 25-vuotias Pasi Lappalainen ei ole surkutellut lamaa eikä pelännyt tulevaa, vaan on rohkeasti mutta hallitusti kasvattanut firmaansa vuosi vuodelta niin, että tällä hetkellä yritys työllistää jo seitsemän nuorta kaveria.
- Kaikki työntekijät ovat alansa osaajia, mutta vain yhdellä on niin sanotusti korkeamman tason koulutus. Eikä alkukaan ollut erityisen tietoista toimintaa, sillä kun kaverini kanssa perustimme yrityksen, emme heti tienneet mihin suuntautua, sillä IT-alahan on todella laaja, yrityksen toinen perustajista ja tällä hetkellä toimitusjohtajana oleva Pasi Lappalainen kertoo.
IT-Systemsin toimitusjohtajana on Pasi Lappalainen, joka yhdessä kaverinsa kanssa perusti yrityksen 2006.
Pikku hiljaa suunta alkoi kuitenkin hahmottua, ja tällä hetkellä yrityksen päätuotteena ovat yrityksille ja yhteisöille julkaisujärjestelmällä toteutetut internetsivustot ja mahdollisimman laadukkaat verkkopalvelut. Pasi Lappalaisen mukaan massasta IT-Systems eroaa siinä, että kaikki toteutukset pohjautuvat maksuttomiin avoimen lähdekoodin ratkaisuihin. Tässä tavoitteessa yritys on myös hyvin pysynyt.
Avoimen lähdekoodin käyttäjiä on toki paljon, mutta IT-Systems eroaa näistä siinä, että koko toiminta on täysin ammattimaista.
- Yleensä avoimesta lähdekoodista tulee mieleen alan harrastajat, mutta meillä sen käyttö on pitkälle ammattimaistettu, ja jossa työprosessit on myös mallinnettu. Avoimesta lähdekoodista ja toimintatavastamme johtuen asiakkaille koituva hyöty näkyy suoraan hinnoissa, kun yksittäisten tuotteiden lisenssi- ja muut maksut jäävät pois, Pasi Lappalainen selventää.
Kaikkea löytyy
Yritys syntyi 2006 loppupuolella Pasi Lappalaisen perustaessa sen kaverinsa kanssa. Siitä tähän päivään kasvu on ollut ripeää mutta hallittua; vuonna 2007 mukaan tuli kolmas henkilö ja heti perään neljäs ja viime vuonna yritykseen palkattiin kaksi uutta työntekijää. Toimipaikat ovat Iisalmen lisäksi Oulussa ja Tampereen lähellä sijaitsevassa Kihniössä. Työntekijäkaarti edustaa puolestaan alan monipuolista osaamista; mukana on Linux -osaajia, graafikoita ja ohjelmoijia.
- Valtaosa asiakkaistamme on eteläisestä Suomesta ja Oulusta, mutta sijaintimme ei ole ongelma. Päinvastoin Iisalmi soveltuu toimintaamme erittäin hyvin, sillä täällä kustannukset pysyvät kurissa. Iisalmessa vuokrataso ja työntekijöiden elinkustannukset asumis- ja muine kuluineen ovat kohtuulliset verrattuna Etelä-Suomeen, jolloin voimme pitää myös palkkarakenteemme hallinnassa, mikä puolestaan antaa meille hyvät kilpailuedun alan muihin yrityksiin nähden, Pasi Lappalainen sanoo.
Tulevaisuus näyttää siis hyvältä. Näyttää myös sitä taustaa vasten, että toimitusjohtaja on jonkin verran joutunut toppuuttelemaan kasvua.
- Tällä hetkellä on syytä olla tietenkin hieman varovaisempi, mutta tosiasiassa olemme kaikki hieman ylityöllistettyjä ja nuoria osaajia tarvitsisimme lisääkin, mutta aika näyttää, missä vaiheessa näin teemme, Pasi Lappalainen kertoo.

IT-Systemsin Iisalmen henkilöstö: vasemmalta toimitujohtaja Pasi Lappalainen, Jarno Manninen, Mika Lipponen, Emmi Levänen, Santeri Rönkkö, Antti Korhonen ja Janne Vidgren.