Etusivu

Sami Miettisen valinta Pielavedelle varmistui

 
Pielaveden kunnanjohtajaksi on valittu valtiotieteen maisteri Sami Miettinen. Valinnasta päätti kunnanvaltuusto eilisessä kokouksessaan yksimielisesti. Parhaillaan viransijaisena toimiva Miettinen ottaa viran vastaan 1.4.2010 lukien.

 
Sami Miettisen valintaa Pielavedelle on pidetty käytännössä jo pitkään varmana, mutta myös hänen oma valintansa Pielaveden eduksi ratkesi eilen, sillä hän oli ehdolla myös Kittilän kunnanjohtajaksi. Kittilässä Miettinen kuitenkin hävisi valinnan äänestyksellä, joten Pielaveden kunnanjohtajuus syntyi helposti.
      Miettinen sanoo olevansa helpottunut tilanteesta, sillä väliaikaisuuden tunne oli päällä varsin pitkään, kun tulevasta virasta ja asuinkunnasta oli jatkuvaa epävarmuutta.
      – Myös perheelle päätös oli myönteinen; vaimo työskentelee parhaillaan erikoistuvana lääkärinä Iisalmen sairaalassa siirtyen myöhemmin tänä vuonna KYS:in palvelukseen jatkamaan erikoistumisopintojaan, Miettinen kertoo.
      Pielaveden edellinen kunnanjohtaja Juha Valkama irtisanoutui kunnanjohtajan virasta viime vuoden lopussa. Tätä ennen hän oli yksityisellä sektorilla siirtyen myöhemmin Ylä-SAavon Kehitys Oy:n rakennemuutos-hankkeen projektipäälliköksi.

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä