Sonkajärven kunnanhallitus päätti äänin 6 – 3, että kuntaan haetaan sittenkin kunnansihteeri nykyisen viranhaltijan Antti Ojasen jäätyä eläkkeelle ensi kesänä.
Vuosilomat huomioon ottaen Antti Ojasen viimeinen työssäolopäivä on helmikuun lopulla lukuun ottamatta kuuden päivän jaksoa toukokuussa. Vielä kolme viikkoa siiten kunnanhallituksessa pohdittiin esitystä, jonka mukaan kunnansihteerin tehtävät olisi jaettu kolmen viranhaltijan kesken. Tuolloin asia päätettiin yksimielisesti jättää vielä pöydälle.
Maanantaisessa kokouksessa kunnanhallituksen jäsenistä keskustan Tarja Pirkkalainen ja Markku Suokonautio sekä kokoomuksen Keimo Sillanpää olivat tehtävien jakamisen kannalla. Sen sijaan enemmistö; keskustan Arto Kainulainen, Eero Kurtelius, Tuula Ulmanen ja Helena Kainulainen, sosialidemokraattien Maire Vornanen ja vasemmistoliiton Kari Partanen olivat kunnansihteerin viran auki julistamisen kannalla.
Liikuntatilojen taksat hyväksyttiin
Sonkajärven liikuntatilojen käyttömaksut ja varausjärjestelmä on hyväksytty. Kunnanhallituksen päätöksen lähtökohtana on porrastaa maksut eri käyttäjäryhmille. Varausjärjestelmällä pyritään puolestaan siihen, että sekä koululaiset että yleisö pääsevät mahdollisimman helposti nauttimaan liikuntapalveluista. Esimerkiksi kolmen viikon kuluttua valmistuvan jäähallin käytössä etusijalla ovat arkisin klo 9 – 15 koululaiset. Myös yleisöluisteluita varataan viikoittain useita.



Hynysen Juakko kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.
Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).