Valtuutetut Erkki Laitinen (kok.) ja Esko Voutilainen (sit/kesk.) jättävät lautakuntatehtävät välittömästi. Varpaisjärven kunnanhallitus päätti eilisessä kokouksessaan esittää valtuustolle, että erot myönnetään ja heidän tilalleen valitaan uudet henkilöt.
Erkki Laitinen on toiminut tarkastuslautakunnan puheenjohtajana sekä opetus- ja sivistyslautakunnan varapuheenjohtajana. Esko Voutilainen on puolestaan ollut tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana. Molempien erojen taustalla on kunnanvaltuuston helmikuun alkupuolella tekemä myönteinen kuntaliitospäätös, jonka jälkimainingit käyvät paikkakunnalla edelleen korkealla.
Erokirjeessään kunnanhallitukselle Laitinen kertoo eron syyksi sen, että hän ”kokee olevansa kykenemätön toimimaan näissä tärkeissä luottamustehtävissä ylimmän kuntajohdon julkisesti ilmoittamien luokittelujen takia”. Voutilainen puolestaan ilmoittaa eron taustalla olevan henkilökohtaiset syyt.
Erot lautakunnista astuvat voimaan sen jälkeen kun kunnanvaltuusto on nimennyt eroavien tilalle uudet luottamushenkilöt ja kokouksen pöytäkirja on hyväksytty. Sen sijaan valtuutettuna Laitinen aikoo jatkaa siihen saakka, kunnes Varpaisjärvi liitetään osaksi Lapinlahtea, eli kuluvan vuoden ajan.



Hynysen Juakko kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.
Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).