Ylä-Savon kuntien terveyden- ja vanhustenhuollon menot ovat keskimäärin alhaisemmat kuin maan kalleimmilla alueilla Etelä-Suomessa ja toisaalta Lapin kunnissa. Terveyden- ja Hyvinvoinnin Laitoksen THL:n tuoreen selvityksen mukaan Ylä-Savon kallein kunta oli vuoden 2008 tilastojen mukaan Vieremä ja halvin Varpaisjärvi.
THL:n selvityksessä otettiin huomioon kuntalaisten palvelujen tarve, josta määräytyi niin sanottu tarveindeksi. Ylä-Savon kunnat sijoittuivat seuraavaan valtakunnalliseen järjestykseen sen mukaan, kuinka paljon ne käyttivät terveyden- ja vanhustenhuoltoon rahaa asukasta kohti huomioiden kunnassa vallitsevan tarpeen. (Suluissa valtakunnallinen sijoitus)

1. Varpaisjärvi (15.)
2. Pielavesi (30.)
3. Lapinlahti (41.)
4. Keitele (44.)
5. Kiuruvesi (77.)
6. Iisalmi (127.)
7. Sonkajärvi (166.)
8. Vieremä (192.)
Tilastoja on tulkittava oikein
THL:n selvitystä ei voida tulkita mekaanisesti, sillä kuntien terveydenhuoltomenoja voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Jos esimerkiksi menot näyttävät suurilta, voi syynä olla kunnan poliittisten päättäjien linjaus, jolla on panostettu alaan tavanomaista enemmän tai että terveyden- ja vanhushuollon palvelut tuotetaan kunnassa tavallista laadukkaampina.
Toisaalta keskiarvoa suuremmat menot voivat johtua tehottomista palvelurakenteista, tai että kunnalla on varaa tuottaa muita kuntia kalliimpia palveluja. Muuttovoittokunnat ovat usein keskimääräistä kalliimpia. Kalliimmat palvelut voivat osin johtua myös kunnan erityispiirteistä kuten laajasta haja-asutuksesta tai saaristoisuudesta.
Muita kuntia pienemmät menot voivat johtua siitä, että kunnalla ei ole varaa kalliisiin palveluihin, tai että kunnan terveyden- ja vanhustenhuoltoon myöntämät varat eivät riitä takaamaan kaikille tarpeenmukaisia palveluita. Myös pula terveydenhuoltohenkilökunnasta voi näkyä vertailussa muita kuntia pienempinä menoina.
Kartta: Kalleimmat kunnat sijaitsivat vuonna 2008 pääasiassa Helsingin ja Turun seuduilla, länsirannikolla sekä Pohjois-Suomessa. Kartan 12 kalleimmassa kunnassa menot ovat yli +15 prosenttia (tumma punainen) yli maan keskiarvon ja 40 kunnassa yli +5–15 prosenttia (vaalea punainen) asukasta kohden laskettuna. Lapin kuntia lukuun ottamatta edullisia kuntia on tasaisesti ympäri maata (sininen ja tumman sininen).
Ylä-Savon kunnat panostavat ja eivät panosta
Kun tilastoja tarkastellaan pelkästään numeroiden valossa, voidaan todeta, että Ylä-Savon kunnat panostavat varsin tuntuvasti terveydenhuoltoon ja vanhuspalveluihin. Kun rinnalle asetetaan kuntalaisten palvelujen tarve, yläsavolaisten kuntien sijoitukset jäävät Iisalmea lukuun ottamatta maan keskiarvojen alapuolelle. Alla kuntien keskinäinen järjestys tarvekertoimen mukaan: (Suluissa valtakunnallinen sijaluku)
1. Iisalmi 2068 €/asukas (169.)
2. Lapinlahti 1964 (181.)
3. Vieremä 2239 (201.)
4. Sonkajärvi 2389 (250.)
5. Kiuruvesi 2282 (254.)
6. Varpaisjärvi 2262 (295.)
7. Keitele 2369 (300.)
8. Pielavesi 2360 (303.)