Etusivu

Vieremälle teknisen johtajan virka

 
Vieremän kunnan rakennusmestarin virka lakkautettiin ja tilalle päätettiin perustaa 1.3.2010 alkaen teknisen johtajan virka. Asiasta päätti kunnanvaltuusto eilen.

 
Tähän saakka teknisen osaston osastopäällikkönä on toiminut kunnan rakennusmestari, joka on juuri jäänyt eläkkeelle. Kunnanhallituksen mukaan virkanimikkeen muutos on tarkoituksenmukainen myös siksi, että viranhaltijan tehtäväkuva on laajenemassa.
      Teknisen johtajan tehtäviin kuuluvat aiemmin kunnan rakennusmerin virkaan kuuluvat tehtävät sekä vastuu kunnan asumispalveluiden hoitamisesta ja kehittämisestä 1.7.2010 alkaen. Tekninen johtaja toimii teknisen lautakunnan esittelijänä ja teknisen osaston osastopäällikkönä. Teknisen johtajan tehtäviin voidaan myöhemmin teknisen lautakunnan päätöksellä tarvittaessa liittää myös kunnan omistaman vuokrataloyhtiön toimitusjohtajan tehtävät.
      Uusi viranhaltija on tarkoitus valita varsin nopealla aikataululla; hakuilmoitus julkaistaan välittömästi ja valinta on tarkoitus tehdä 6.4. kunnanhallituksen kokouksessa. Kelpoisuusvaatimuksena teknisen johtajan virkaan on ammattikorkeakoulussa tai teknillisessä opistossa suoritettu virkaan soveltuva insinöörin tutkinto tai virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä kokemusta talonrakennusalan tai yhdyskuntatekniikan tehtävistä.

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä