Etusivu

Juhani Ahon koulun peruskorjaushanke edennyt tarjousvaiheeseen

 

Juhani Ahon koulun mittava peruskorjaushanke on edennyt tarjousvaiheeseen. Viime kokouksessaan Iisalmen kaupunginhallitus hyväksyi peruskorjauksen luonnossuunnitelmat ja kustannusarvion.
 
Hyväksyessään peruskorjaushankkeen luonnossuunnitelmat ja kustannusarvion kaupunginhallitus esittää samalla valtuustolle, että investointia venytetään vielä vuodelle 2012. Näin ollen peruskorjauksen rakennuskustannukset ovat yhteensä hieman vajaat 8,3 miljoonaa euroa, josta valtion avustuksen osuus on reilut 35 prosenttia. Näin ollen ensi vuodelle kaupunki budjetoi 4 ja vuodelle 2012 reilut 2 miljoonaa. Viime vuonna hankkeeseen käytettiin 30 000 euroa ja kuluvalle vuodelle peruskorjauksen käynnistämiseen 2,25 miljoonaa euroa.
      Alun perin hankkeen kustannukset arvioitiin alakanttiin. Suunnitelmien tarkentuessa kustannuksia alkuperäisestä on tullut mm. siitä, että työmaa joudutaan vaiheistamaan useaan toteutusosaan ja työmaa-ajan jatkuminen vuoden 2012 kesään. Samoin käsityön suuri osuus, purkutyöt, asbesti, LVIS-reittien vaatimat aukot ja paikkaukset tuovat huomattavia lisäkustannuksia. Huomattava on myös korkeiden huonetilojen ja vesikattotöiden edellyttämät teline- ja suojarakenteiden suuri määrä. Loput kustannusarvion kasvamisesta muodostuu purkukustannusten kasvamisesta sekä keittiön laitteiden kallistumisesta.
 

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä