Etusivu

Ylä-Savon jätevesien käsittelyn ympäristövaikutuksia esiteltiin

Ylä-Savon jätevesien käsittelyn ympäristövaikutusten arviointiohjelman (yva) esittely ei herättänyt sittenkään suuria tunteita Lapinlahdella järjestetyssä kansalaistilaisuudessa. Näin vaikka kysymys on erityisesti lapinlahtelaisille isosta asiasta, sillä kolmen kunnan, Iisalmen, Kiuruveden ja Lapinlahden, yhteisen jätevedenpuhdistuslaitoksen sijoituspaikaksi on suunniteltu Lapinlahtea.
 
Lapinlahtelaisille hanketta ja sen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaa esiteltiin eilen. Sen verran kiinnostavasta asiasta oli kysymys, että Lapinlahden lukion auditorioon oli saapunut runsaasti myös naapurikuntien väkeä. Itse lapinlahtelaiset olivat kuitenkin pääosassa, ja heidän huolensa kohdistuivat erityisesti Onkiveden tilaan ja tulevaisuuteen.
      Yleisellä tasolla hanke on saanut myös periaatteellista hyväksyntää, sillä nykyinen tilanne Ylä-Savossa ei ole hyvä; esimerkiksi Kiuruveden ja Iisalmen nykyiset puhdistamot sijaitsevat lähellä kuntakeskuksia ja heikentävät alueiden viihtyisyyttä. Iisalmessa huoli on erityinen, sillä naapuriin, Luuniemen rantamaisemiin, ollaan toteuttamassa uuden asuinalueen laajentamista.
 
Päästöt eivät kasva merkittävästi
 
Hankkeen vastaavana toimivat Kiuruveden ja Iisalmen kaupungit ja Lapinlahden kunta. Kaikilla näillä on velvollisuus vastata oman alueensa asutuksen jätevesien käsittelystä. Lisäksi kunnat ovat sopineet alueen teollisuuden ja muun elinkeinotoimen kanssa jätevesien käsittelystä, minkä lisäksi Iisalmi vastaa sekä Sonkajärven että Vieremän kuntien jätevesien käsittelystä.
       Tällä hetkellä kaikilla hankevastaavana toimivalla kunnalla on oma puhdistamo, joiden tehoa tulisi jo lähitulevaisuudessa tiukentuneiden puhdistusvaatimusten takia kehittää. Näistä Lapinlahdella on suurimmat laajentamismahdollisuudet, mistä syystä se on myös valittu keskuspuhdistamon sijaintipaikaksi.
      Suunnitelmien mukaan Kiuruveden ja Iisalmen jätevedet tultaisiin johtamaan siirtoviemäreiden avulla Lapinlahdelle, jolloin uutta linjaa tarvittaisiin reilut 60 kilometriä. Tällöin Lapinlahdella jätevesien määrä yli kaksinkertaistuisi, mutta samaan aikaan puhdistustehon nousun ansiosta sen päästövaikutukset vesistöön eivät kasva nykyisestä merkittävästi. Tilannetta edesauttaa myös se, että suunnitelmissa uuden laitoksen purkuputki on tarkoitus siirtää Suoniemen tuntumasta aina Akkalansaaren eteläpuolelle Onkiveden päävirtausten tuntumaan.
 
Asiallista keskustelua
 
Ylä-Savon jätevesien käsittelyohjelmaa alettiin ensimmäisen kerran pohtia jo 1998 alueellisen kehittämissuunnitelman yhteydessä. Hankkeen esisuunnitelma valmistui 2004 ja sen päivitys tapahtui neljä vuotta myöhemmin. Ensimmäinen projektirahoitushakemus jätettiin viime vuonna ja nyt hanke on edennyt ympäristövaikutusten selvitykseen ja siinä ensimmäiseen vaiheeseen. Tämän mukaan kansalaiset voivat ilmaista mielipiteensä 15.3 saakka ja seuraava yleisötilaisuus on tarkoitus järjestää alkukesällä.
      Lapinlahdella eilen järjestetyssä yleisötilaisuudessa valtaosa mielipiteen esittäjistä oli hankkeelle kriittisiä, mutta äänenpainot olivat asiallisia ja Ylä-Savon ongelmat ymmärtäviä. Huolta kannettiin erityisesti Onkivedestä, jonka ympärille Lapinlahdella on perustettu ”Terveempi Onkivesi” -yhdistys.
      Yhdistyksen puheenjohtaja Olavi Hiltunen (kuvassa puhumassa) toi puheenvuorossaan esille lukuisia kysymyksiä, joihin toivotaan vastauksia myös ympäristövaikutusten selvityksessä. Näitä ovat hänen mukaansa mm. kustannukset, siirtoviemäreiden käyttökulut, pistekuormituksen vaikutukset, ja monet Onkiveteen liittyvät epävarmuustekijät, kuten järven rehevöityminen ja mataluus sekä siinä olevat virtaukset.
      Onkiveden lisäksi suurinta huolenaihetta herättää kansalaisten keskuudessa myös jätevesien puhdistusprosessista syntyvän lietteen jatkokäsittely. Tilaisuudessa olleiden asiantuntijoiden ja Lapinlahden kunnaninsinöörin mukaan tässä vaiheessa todennäköisin vaihtoehto on lietteen poltto ja jossakin määrin sen käyttö maanparannusaineena.
 

 

Yva-menettelyn esitteli hankkeen yhteysviranomaisena toimiva ympäristöinsinööri Hanna Huhta. Varsinaisen hankkeen esittelystä vastasivat konsultit Jyri Rautiainen Kiuru & Rautiaisesta (vas.) ja Keijo Koskinen Sito Oy:stä. Oikealla kunnanjohtaja Heikki Airaksinen.

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä