
Sonkajärven jäähalli avaa ovensa ensi viikon alusta lukien parahiksi hiihtolomien alkaessa. Vipinää hallissa tulee riittämään myös jatkossa, sillä hallin vuorot ovat olleet erittäin kysyttyjä ja alkavat piakkoin olla täynnä.
Sonkajärvelle katettu jäähalli on myös ylpeydenaihe, sillä hallin valmistumisen jälkeen paikkakunnan liikuntamahdollisuudet ovat asukaslukuun nähden lähes täydelliset. Viereinen liikuntahalli valmistui muutama vuosi sitten, ja kunnan muutkin liikuntapaikat ovat kunnossa niin kesä- kuin talvilajienkin suhteen.
- Kunnan kaikki liikuntapaikat kartoitettiin seikkaperäisesti jo vuonna 2001, jolloin syntyivät ensimmäiset ajatukset sisäliikuntahallin rakentamisesta. Aivan mutkitta hanke ei toteutunut; se kuten myös jäähalli vaati paljon aikaa ja keskusteluja kunnan luottamuselimissä, kertoo vuosituhannen alussa liikuntalautakunnan puheenjohtajana toiminut Martti Luukkonen, joka tällä hetkellä on paitsi valtuutettu myös teknisen lautakunnan puheenjohtaja.
Luukkonen on henkilökohtaisesti ollut alusta alkaen hallin rakentamisen kannalla, ja iloitsee nyt hallin valmistumisesta. Hänen mielestään hanke on kädenojennus kaikille kuntalaisille mutta erityisesti nuorille, jotka tulevat hallin pääkäyttäjiksi.
Vuorot viedään käsistä
Koululaiskäytön lisäksi Sonkajärven jäähallissa tullaan näkemään muitakin lajeja. Jääkiekon ohella niitä ovat mm. taitoluistelu ja ringette. Seura-aktiivin Vesa Hynysen mukaan jäähalli tarjoaa myös erinomaisen mahdollisuuden yläsavolaiselle seurayhteistyölle, jolla saadaan samalla myös lajien tasoa nostettua.
- Myöskään tavallisia kuntalaisia ei ole unohdettu. Vuoroja tulee yleisölle, niin mailallisia kuin mailattomiakin. Olemme myös pohtineet mahdollisuutta markkinoida hallia harjoitusleireilyyn vaikkapa venäläisille taitoluistelijoille, Vesa Hynynen kertoo.
Jäähallin harjoitusvuorot on nähtävillä kunnan verkkosivuilla toisaalla.
Mittava investointi
Sonkajärven jäähalliin kuuluu kaukalon lisäksi aulatilat ja 300-paikkainen katsomo, kioskivaunutilavaraus, toimitsija-aitiot ja pelaaja-aitiot, wc-tilat ja jäänhoitokonehuone ja laitehuoltotila. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 1,7 miljoonaa euroa, josta valtion avustuksen osuus on ollut 360 000 euroa ja Jääkiekkosäätiön 10 000 euroa. Rakennuksen pääurakasta vastasi Nordic Hall Oy.

Jäähallin luovutustilaisuudessa olivat mukana mm. työmaan valvojana toiminut, kunnossapitoinsinööri Seppo Ryhänen (vas.), teknisen lautakunnan puheenjohtaja Martti Luukkonen, rakentajan, Nordic Hall Oy:n edustajat tuotantojohtaja Pasi Vehviläinen ja työmaavastaava Risto Leinonen ja kunnan rakennusmestari Jari Sihvonen.
Kohti NHL:ää! Ennen työn luovutustarkastusta, hallin kaukalo ehdittiin jäädyttää ja nuoret jääkiekkoilija-alut pääsivät testaamaan hallin olosuhteet. Kun asiat koettiin hyväksi, sujui perjantainen työn lopputarkastus ja luovutustilaisuuskin ongelmitta.