Iisalmen kauppahallissa esillä olleet pappatunturit vaihtuvat järeämpiin menopeleihin. Kaupungin esittelytiloihin ollaan nimittäin parhaillaan rakentamassa Teuvo Länsivuoren MotoGP-vuosista kertovaa näyttelyä, jonne suurikokoisten seinäkankaiden lisäksi tulee myös näköisnukke itse pääosan esittäjästä asianmukaisine varusteineen.
Kauppahallin entinen Mopo-baari vaihtuu toukokuussa MotoGP:n ja Teuvo Länsivuoren esittelyyn. Näyttelyn koordinaattorina on toiminut Jarmo Miettinen.
Lisäksi esille tulee vitriini hänen palkinnoistaan sekä pisteenä iin päälle, aito kilpapyörä takavuosilta. Kaikki tämä avataan yleisölle virallisesti toukokuussa.
Muutama vuosi sitten Halavatun Pappojen hengessä toteutettu Mopo-baari jatkaa siis uudella tavallaan moottoriurheiluperinnettä, josta Iisalmi voi olla ylpeä; onhan kaupungista kotoisin Länsivuoren lisäksi myös Keke Rosberg.
Kaupungin matkailumarkkinoinnista vastaavan Jarmo Miettisen mukaan kaupungin tavoitteena onkin löytää riittävän iso ja tasokas tila, jonne voitaisiin jossakin vaiheessa koota molempien suomalaislegendojen saavutuksista kertova yhteisnäyttely.
Kehypajalta keskustaan
Aiemmin ”Tepi”Länsivuoren näyttely oli Kehypajalla, mutta nyt esittelyaineisto haluttiin tuoda keskelle kaupunkia sekä paikkakuntalaisten että matkailijoiden nähtäväksi.
- Näyttelyä on toteutettu monen tahon kanssa yhteistyössä. Mukana on ollut onneksemme omalla panoksellaan myös ”Tepi” Länsivuori itse, jonka lisäksi esimerkiksi kankaille tehdyt tulostukset on tehnyt Suomen Ateljeelahja Oyja Juha Tenhunen, joka on lahjoittanut näyttelyyn oman työpanoksensa.
Jarmo Miettisen mukaan myös Ylä-Savon ammattiopiston opiskelijat sisustus- ja medialinjoilta ovat arvokkaalla tavalla osallistuneet näyttelyn suunnitteluun ja toteuttamiseen.
- Esimerkiksi Juuso Leskinen on parhaillaan tekemässä ”Tepi” Länsivuoren antamasta materiaalista noin viiden minuutin videokoostetta, jota näyttelyssä tullaan esittämään non-stoppina.
Elävä legenda 
Teuvo Länsivuorta voidaan pitää suomalaisena RR-ajojen legendana. Hän oli Jarno Saarisen jälkeen yksi uranuurtajista kansainvälisillä moottoriradoilla. Vuonna 1969 alkaneella ja 1978 päättyneellä urallaan hän voitti kaksi MM-hopeaa sekä 250- että 350 -kuutioisissa. MM-pronssin hän saavutti 500-kuutioisissa heti avauskaudellaan. Tuon ajan vaatimukset huomioiden hänen saavutuksensa MotoGP:ssä yltävät helposti nykyisen suomalaissankarin Mika Kallion tasolle.
Iisalmi on Jarmo Miettisen mielestä profiloitunut moottoriurheilukaupungiksi.
- Tämä on meille myönteinen asia, sillä moottoripyöräily on voimakkaasti kasvava harrastus ei vain nuorten keskuudessa vaan erityisesti varttuneempien miesten ja naisten parissa. Näin olleen toivomme, että alan harrastajat löytäisivät tiensä myös Iisalmeen ja kauppahalliin. Varmasti on paljon ihmisiä, jotka muistavat hyvin nuoruudestaan nuo suomalaisittainkin mukavat ratapyöräilyvuodet juuri Tepi Länsivuoren ansiosta, Jarmo Miettinen vakuuttaa.