Iisalmen kaupunginhallituksen mielestä Ylä-Savon keskitetyn jätevesikäsittelyhankkeen arviointiohjelma on laadittu hyvin ja riittävän monipuolisesti.
Kaupunginhallituksen mukaan arviointiohjelma takaa hyvät mahdollisuudet koota osallisten näkemykset yhteen ja antaa hyvät edellytykset laadukkaan arviointiselostuksen tekemiselle.
Kiuruveden ja Iisalmen kaupungit sekä Lapinlahden kunta ovat selvittäneet jätevesien käsittelyn vaihtoehtoja 2004 laaditussa Ylä-Savon jätevesien kehittämisen esisuunnitelmassa. Esisuunnitelma päivitettiin vuonna 2008, jonka jälkeen kuntien valtuustot tekivät päätöksen jatkaa suunnittelua Lapinlahdelle sijoittuvan keskuspuhdistamon vaihtoehdon pohjalta. Hankkeen jatkosuunnittelua varten alettiin laatia Euroopan aluekehitysrahaston projektihakemusta. Viranomaisneuvottelujen jälkeen projektihakemuksen valmistelu keskeytettiin ja päätettiin käynnistää ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely), joka koostuu arviointiohjelmasta ja sen pohjalta laadittavasta selostuksesta.
Vajaa vuosi sitten kaupunginvaltuusto päätti laatia hankehakemuksen ensisijaisesti vaihtoehdon A pohjalta, joka tarkoittaa Kiuruvesi-Iisalmi-Lapinlahti siirtoviemärien sekä yhteisen laitoksen sijoittamisesta Lapinlahdelle yhteistyössä naapurikuntien kanssa. YVA-ohjelma valmistui helmikuun alussa.



Hynysen Juakko kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.
Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).