Etusivu

Iisalmi mukaan kokousmatkailuhankkeeseen

Iisalmen kulttuurikeskus osallistuu Pohjois-Savon kokousmatkailuhankkeeseen. Hankkeen omarahoitusosuus on vuodessa 500 euroa.

Kuopion Matkailupalvelu Oy on käynnistämässä maakunnallista kokousmatkailuhanketta, jonka tavoitteena on maakunnan kokouspalvelujen laadun parantaminen, palvelujen verkostoituminen sekä ennen kaikkea markkinoinnin ja myynnin tehostaminen.
Hankkeen alustava kustannusarvio on 299 000 euroa, johon on saatu avustuspäätös Pohjois-Savon liitolta. Myös hankkeeseen osallistuvat yritykset ja kunnat osallistuvat kustannuksiin.
Ylä-Savon Matkailun Tekijät YSMA on neuvotellut kokousmatkailuhankkeesta Kuopion Matkailupalvelun kanssa. Hankkeeseen olisivat lähdössä mukaan hotelli Koljonvirta, Runnin kylpylä, Haapaniemi/Artos, Sininen Helmi sekä Iisalmen kulttuurikeskus ja Kiuruveden kaupunki/ kulttuuritalo. Ylä-Savon toimijoiden omarahoitusosuudeksi kokousmatkailuhankkeeseen on sovittu yhteensä 2 500 euroa/vuosi, josta Iisalmen kaupungin osuus 500 euroa.
 

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä