Yläsavolaiset työpajat alkavat tuotteistaa palvelujaan. Tarkoitukseen Iisalmen Nuorison Tuki ry on saanut Pohjois-Savon ELY -keskukselta myönteisen hankerahoituspäätöksen VERKA -hankkeelleen.
VERKA - Ylä-Savon verkostopajan koordinaatiohankkeen avulla Ylä-Savossa sijaitsevat työpajat ja tuotannolliset työkeskukset alkavat tuotteistaa ja kehittää pajayksiköissä valmentautuville tai kouluttautuville työnhakijoille suunnattuja erityistyöllistämisen palveluja.
Tavoitteena on tehostaa erityisesti avoimille työmarkkinoille työllistymistä pajavalmennusjaksojen jälkeen ja arvioida tätä tarkoitusta toteuttavien verkostopajapalveluiden vaikuttavuutta. Hanketta alkaa viedä eteenpäin Iisalmen Nuorison Tuki ry, jonka toiminnanjohtajan Sulevi Komulaisen mukaan hanke sisältää monia erilaisia välineitä.
- Eräs niistä on yksilövalmennus joko yksilö- tai ryhmätasolla. Näiden jaksojen aikana tarkastelemme ihmisen koko elämää, jossa joillekin työ on perusasia, toisille se voi olla koulutus. Tähän liittyvät palvelut ovat niin ikään moninaiset; esimerkkinä vaikkapa työkuntoutus, jonka kesto voi olla yhdestä kahteen viikkoon, jona aikana käymme läpi ihmisen työkunnon lisäksi myös hänen terveydentilansa.
Toisena esimerkkinä Sulevi Komulainen mainitsee ”Kymppi kaveriksi” -tuotteen, jossa ammatti-ihminen perehdyttää työllistettävän työhön. Kovaa kysyntää esiintyy tällä hetkellä mm. maatalouslomitukseen. Tällä puolella ongelman muodostaa kuitenkin opettajapula. Suosittuja ovat myös metalli- ja puualan yritykset, joihin haluttaisiin työhön oppimaan.
Ylä-Savo edelläkävijänä
VERKA -hankkeen toisena puolena on työpajojen henkilöstön koulutus.
- Pyrimme siihen, että henkilökunnalla niin täällä Iisalmessa kuin muillakin työpajoilla Ylä-Savossa olisi yhtenäinen näkemys omasta työstään ja tehtävistään, jolloin voimme työpankki -systeemin avulla esimerkiksi tuurata toinen toisiamme. Samoin sijoitettava voi odottaa samanlaista palvelua kaikista yksiköistämme, Sulevi Komulainen muistuttaa.

Ylä-Savoa voidaan pitää kiistatta edelläkävijänä siinä, miten eri tahot pyrkivät tehostamaan erityistyöllistämistä. Esimerkkinä tästä oli tammikuussa Iisalmessa järjestetty laatupäivä, joka kokosi ilahduttavan suuren osanottajamääräntyöpajojen lisäksi monilta eri tahoilta kuten kunnista ja alueen oppilaitoksista.
Laatupäivilläkin esitelmöinyt yrityskonsultti ja kouluttaja Lasse Hakala Prokura Oy:stä pitää Ylä-Savon VERKA -hankkeen lisäarvona sitä, että siinä avataan tärkeitä kontakteja yrityksiin.
- Työllistymisen kannalta ykköskysymys on nimenomaan se, että työnhakija pääsisi ”näyttämään osaamisensa” edes jollain tapaa. Vaikka se tapahtuisi työpajassa, niin se ei ole mikään huono asia, kun useimmiten näytöt jäävät puheiden tasolle etenkin kun hakijoita paljon.
Lasse Hakalalla on vankka kouluttajakokemus. Sen perusteella on sitä mieltä, että klassista työnhakutekniikkaa ei pidä kouluttaa liikaa, sillä ihmiset ovat aina erilaisia.
- Moni yrittäjä edellyttää maksimaalista koeaikaa, neljää kuukautta nimenomaan siksi, että hän saisi mahdollisimman autenttisen kuvan hakijasta johon osaamisen ohella liitetään myös mm. sosiaaliset vuorovaikutustaidot, Lasse Hakala muistuttaa.