
Iisalmen kaupunginhallitus lähetti Pörsänmäen Nuorisoseuran, Lounais-Iisalmen kylät ry:n ja Lappetelän koulun johtokunnan taholta tulleen aloitteen sivistyspalvelukeskuksen valmisteltavaksi. Aloitteessa esitetään, että Lappetelän koulun nimi muutettaisiin Miina Äkkijyrkän kouluksi kunnianosoituksena taiteilijan mittavalle uralle.
Aloitteen Lappetelän koulun nimeämisestä Miina Äkkijyrkän kouluksi on saanut myönteistä vastakaikuka Lounais-Iisalmen kylissä ja itse koululla.
(Kuva: Iisalmen Sanomat/Riitta Kumpulainen)
Aloitteen tekijät muistuttavat, että Miinan juuret ovat Iisalmen kaupungin Lappetelän kylässä. Hän syntyi vuonna 1949 Väinö ja Miina Loivan perheen vanhimpana lapsena.
- Nykälän karjatilalla hän sai jo varhain innoituksen erityisesti nautojen kuvaamiseen. Miina Äkkijyrkkä on käynyt kansakoulun ja elänyt nuoruutensa Lappetelässä. Nimenmuutosta esitettiin ensimmäisen kerran Miina Äkkijyrkän 60-vuotisjuhlanäyttelyn “Lappetelä elävä kylä’ avajaisissa 4.6.2009 Lappetelän koululla. Kyseiseen näyttelyyn tutustui heinäkuun loppuun mennessä lähes 2 400 vierasta, aloitteessa kerrotaan.
Alueen kylillä nimenmuutokseen on suhtauduttu myönteisesti. Aloitteen tekijöiden mielestä nimenmuutos vahvistaisi kylien, koulun ja Iisalmen kaupungin imagoa, sillä yleensä ei ole tiedossa, että Miinan sukujuuret ovat Iisalmessa.
Nykyisin Iisalmessa koulut on nimetty tunnettujen henkilöiden mukaan, kuten Juhani Ahon, Kauppis-Heikin ja Edvin Laineen koulut.
Lappetelässä ja Pörsänmäessä on tulevana kesänä heinäkuun puolessa välissä kylien kesäpäivät sekä Lappetelässä koulunsa käyneiden luokkakokous, johon Miinakin on lupautunut mukaan. Päivistä on tarkoitus tehdä yksi Iisalmen jokavuotisista kesätapahtumista.
Aloite nimenmuutoksesta tulee kaupunginhallituksen käsittelyyn vuoden sisällä.