
Varkaus-Kuopio-Iisalmi -kehityskäytävään tulee suhtautua myös Ylä-Savossa avoimin mielin. Näin sanoo Iisalmen kaupunginjohtaja Martti Harju, jonka mielestä kehityskäytävä on miellettävä totuttua laajemmin ja nähtävä sen edistävän koko seutukunnan, itse asiassa koko maakunnan etua.
Iisalmen kaupunginjohtaja Martti Harjun mielestä Varkaus-Kuopio-Iisalmi -kehityskäytävä on nähtävä koko maakuntaa palvelevana hankkeena.
Iisalmen kaupunginjohtaja Martti Harju korostaa, että Varkaus-Kuopio-Iisalmi -kehityskäytävä alkaa pikku hiljaa konkretisoitua pohjoissavolaiseksi hankkeeksi, jonka tausta on mitä luonnollisin.
- Sen piiriin voidaan katsoa kuuluvan esimerkiksi elinkeinoista jo kaksi kolmasosaa, samoin väestöstä, ja tästä syystä sitä voidaan pitää jo nyt laajana, yhteisenä työssäkäyntialueena. Samoin palvelujen kannalta se on tärkeä alue, mistä syystä esimerkiksi sen infran ylläpitoon ja kehittämiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Harju muistuttaa, että jokaisella kaupungilla on oma kaupunkistrategiansa. Hänen mielestään tärkeää olisi jatkossa, että niitä alettaisiin pikkuhiljaa sovittaa yhteen toisiaan täydentäviksi tavoiteohjelmiksi.
- Tärkeää tämä on sen vuoksi, että jokaisella kaupungilla on omat ominaispiirteensä ja omat vahvuutensa, jotka tuli valjastaa koko kehityskäytävän ja laajemminkin, koko maakunnan eduksi. Missään nimessä kaupungit eivät voi kilpailla enää keskenään, vaan yhdessä tulisi rakentaa toisiaan täydentävää vuorovaikutusta, Harju huomauttaa.
Keskusten kehitys heijastuu koko alueelle
Maakunnan eri osien keskinäisen kilpailun aika on vääjäämättömästi ohi. Tällä hetkellä Varkaus-Kuopio-Iisalmi -kehityskäytävän merkeissä ollaan rakentamassa uudenlaisia, koko aluetta hyödyttäviä hankkeita. Aluksi ne ovat vaatimattomia, mutta esimerkiksi kokousmarkkinoinnin hanke on jo suuntaa antava tulevasta linjasta.
Martti Harjun mielestä koko ajattelutapa maakunnassa on saatava muuttumaan myönteisemmäksi. Esimerkiksi sanonta siitä, että ”mitä paremmin Kuopio voi, sen paremmin myös ympäristökunnat voivat”, pitää paikkansa.
- Samaa sanontaa voidaan laajentaa myös niin, että ”mitä paremmin kehityskäytävä voi, sitä paremmin koko maakunta voi. Toisin sanoen, kehityskäytävää ei pidä katsoa putkella, vaan ymmärrettävä asia laajemmin. Ylä-Savossa tämä tarkoittaa sitä, että samaan aikaan kehityskäytävän kanssa voimme huomioida myös muiden seudun kuntien vahvuuden ja erikoispiirteet, Harju muistuttaa.