Etusivu

Toimintakeskus Eskolan toiminta-avustus varmistui

 
Vieremällä Toimintakeskus Eskola ry:n toiminta-avustus on varmistunut. Eilisessä kokouksessaan valtuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen, jonka mukaan toimintakeskukselle myönnetään 19 000 euroa kuluvan vuoden loppuun edellyttäen, että yhdistys esittää loppuun mennessä suunnitelman toiminnan kehittämisestä ja rahoittamisesta tuleville vuosille.

 
Avustuksen taustalla on se, että yhdistys ei tänä vuonna saanut Raha-automaattiyhdistykseltä vuosittaista avustusta kuten aiemmin. Siksi ilman kunnan mukaantuloa toimintaa oltaisi kyetty ylläpitämään ainoastaan kesäkuun loppuun saakka.
      Yhdistyksen talousarvion mukaan toiminnan kulut toisella vuosipuoliskolla ovat reilut 22 000 euroa, johon laskettu myös 3 600 euron suuruinen tilavuokra. Kunnanhallitus päätti aiemmin tässä kuussa olla perimättä Eskolalta tilavuokraa, jolloin yhdistyksen rahoitusvajeeksi jää noin 19 000 euroa.
      Vieremän Toimintakeskus Eskola ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka on toiminnaltaan voittoa tuottamatonta. Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on ehkäistä eri-ikäisten vieremäläisten syrjäytymistä, kehittää työllistymisen yleisiä edellytyksiä, aktivoida ja tukea syrjäytymisuhanalaisia sekä antaa tukea ja valmiuksia oman elämän hallintaan elämän vaikeinakin hetkinä. Eskolan toimintoihin osallistuu päivittäin 25 – 40 kuntalaista. Eskola työllistää kuukausittain työttömiä, työharjoittelijoita ja kouluttaa oppisopimusopiskelijaa.

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä