Etusivu

Sonkajärven kivikoulun saneeraus varmistui

 
Sonkajärven Sukevan kivikoulun peruskorjaushanke varmistui kunnanvaltuuston siunatessa kunnanhallituksen esityksen, jonka mukaan peruskorjaukseen myönnetään 100 000 euron lisämääräraha. Näin ollen investoinnin kokonaishinnaksi tulee 610 000 euroa.

 
Päätöksen perusteella kunnanhallituksella oli mahdollisuus valita urakoitsija. Peruskorjauksen toteuttajaksi valittiin Tapio Leinonen Oy 416 000 euron urakkahinnalla. Tilaaja päättää kohteen asbestipurkutyön laajuudesta ja työmenetelmistä hankkeen toteutuksen yhteydessä tehtävien tarkennettujen näytteiden perusteella. Lisäksi kunnanhallitus valitsi LVI-urakoitsijaksi Savon LVI-Palvelu Oy:n ja sähköurakoitsijaksi YS-Sähkö Oy:n.
     Kunnan kuluvan vuoden talousarviossa hankkeeseen oli varattu 510 000 euroa, mutta urakkakilpailun jälkeen kustannukset kohosivat varsin merkittävästi.
     Pohjois-Savon Ely-keskus on opetus- ja kulttuuritoimen päätöksellä myöntänyt Sukevan kivikoulun peruskorjaushankkeelle työllisyysperusteista avustusta 198 000 euroa, joka maksetaan jälkirahoitteisena.
 
Sonkakosken koulu jää kyläläisille
 
Samalla kunnanvaltuusto hyväksyi hallituksen esityksen myydä Sonkakosken koulu ainoan ostotarjouksen tehneelle Sonkakosken nuorisoseuralle 1 000 euron kauppahinnalla.
     Tilan pinta-ala on lähes hehtaari ja tilalla on koulurakennus ja siihen liittyvä piharakennus. Kauppaan sisältyy kiinteistön sähkö- ja vesiliittymät. Kauppahinnassa on huomioitu kiinteistön kunto.
Aiemmin kunta on myynyt koulurakennukset myös Paisualla, Vänninmäellä ja Mansikkavirralla vastaavalla periaatteella, jolloin ne on saatu kyläläisten omaan käyttöön.

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä