
Kuopiossa heinä-elokuussa pidettävillä asuntomessuilla pääsevät esille isäntäkaupungin lisäksi myös muut Pohjois-Savon seudut ja kunnat. Näiden yhteisenä teemana on ”Koti Kuopion naapurissa”, jonka ympärille toteutettava osasto tulee messujen keskeiselle paikalle, info-pisteen tuntumaan.
Iisalmen kaupungin markkinointipäällikön Jarmo Miettisen mielestä Kuopion asuntiomessuilla myös Ylä-Savon pääsee näyttävästi esittäytymään.
Ylä-Savossakin satsataan markkinointiin. Esimerkiksi Iisalmen kaupunki on panostamassa tiedottamiseen ja asukasmarkkinointiin mm. uusimalla internetsivustojaan monilla uusilla elementeillä. Teemamarkkinoinnissa kerrotaan esimerkiksi Iisalmen uusista asuinalueista, joita toteutetaan parhaillaan Kirkonsalmella, Luuniemellä, Partalassa, Ohemäessä, Pihlajaharjussa ja aseman alueella keskellä kaupunkimaista kulttuurihistoriaa.
Iisalmen kaupungin markkinointipäällikön Jarmo Miettisen mukaan tämän lisäksi kaupungin nettisivuilla tullaan kertomaan kaupungin runsaasta tapahtumatarjonnasta, elävästä kulttuurista ja mielenkiintoisesta historiasta.
- Kaikki tämä on nähtävillä Pohjois-Savon seutujen yhteisellä osastolla, jossa vieraat pääsevät klikkaamalla haluamansa seudun ja kunnan sivuille tutustumaan asumiseen, ympäristöön ja palveluihin. Tavoitteenamme on saada Iisalmesta myönteinen mielikuva kaikille kohderyhmille: työikäisille, lapsiperheille ja paluumuuttajille.
Seutukunnilla myös omat viikot
Kuopion Saaristokaupungin Lehtoniemen ”Koti Kuopion naapurissa” -osastolla ovat kaikki kunnat messujen jokaisena päivänä. Lisäksi seuduittain on sovittu framiviikosta, jonka aikana kukin seutu ja sen kunnat ovat korostetusti esillä ja voivat esitellä laajemmin tarjontaansa; tapahtumia, harrastusmahdollisuuksia, matkailua ja kulttuuria. Ylä-Savon oma viikko on sovittu elokuun toiselle viikolle.
- Teemanamme on moderni maaseutuasuminen, jota haluamme esitellä tyylikkäästi ja yksinkertaisesti mutta kuitenkin persoonallisella yläsavolaisella lupsakkuudella höystettynä, Miettinen kertoo.
Kesän 2010 asumessut järjestetään 16.7. – 15.8. Kuopion Saaristokaupungin Lehtoniemessä, Kallaveden äärellä noin kuusi kilometriä kaupungin keskustasta. Messuille sijoittuu Keilakannan kanavan ja sillan läheisyyteen. Kaikkiaan messuille on valmistunut 34 omakotitaloa, yksi paritalo ja kaksi rivitaloa. Kaikki ovat Kallaveden rannalla tai sen välittömässä läheisyydessä ja niillä on myös järvimaisema.