Kirjoittanut Juha Halonen 24.06.2010 - 11:03
Tuvan pöydällä punainen kahvipannu. Patalappu pannun rivalla kertoo, että kahvi on juuri keitetty. Leivinuunin vieressä oleva kiikkutuoli keinahtelee vielä vaimeasti. Lieneekö isäntä käymässä navetalla vai saunallako puita lisäämässä. Tuvan kello on pysähtynyt puoli seitsemään. Vieras jää odottamaan. Aika on pysähtynyt menneisiin vuosikymmeniin.
Tällaiset tunnelmat vierailija voi kokea Lapinlahden Alapitkällä sijaitsevassa Suomen asutusmuseossa, joka on todellinen löytöretki elettyyn elämään, omaan lähihistoriaamme. Salmista evakkona Alapitkälle saapunut Yrjö Mure allekirjoitti vuonna 1947 hallintasopimuksen Alarannan tilasta, jota hän ylläpiti yhdessä sisarensa Annin kanssa aina 1970-luvulle saakka. Heidän elämänsä, työn ja toiminnan jälki on onneksi säilynyt ollen edelleen jälkipolvien nähtävillä.
Tänään Yrjön ja Annin koti toimii Asutusmuseosäätiön ylläpitämänä museona. Kokonaisuuteen kuuluvat vuonna 1952 valmistuneen päärakennuksen lisäksi sauna, navetta ja alkuperäisine esineistöineen. Esimerkiksi saunan pukuhuoneessa olevassa korissa ovat edelleen Coral- ja Tend -merkkiset pyykinpesuaineet ja saunan lauteilla kaksi purkkia Hellä Mietosta.
Asuinrakennuksen isännän kamaria hallitsee ikkunan edessä oleva kirjoituspöytä, joka sisältöineen kertoo paljon isännän tarkasta taloudenpidosta, harrastuksista ja ahkeruudesta. Annin huoneessa puolestaan esillä ovat entisajoille tyypilliset keittiöesineet ja tietenkin myös käsityöt. Vieraskamarissa silmään pistävät Karjalasta evakkomatkalta tuodut kaksi senkkiä ja kahvipöytä, jonka ääressä pappikin saattoi rupatella rouvien kanssa Tiistaiseurassa.
Museon oppaana toimiva museonhoitaja, FM Tytti Räikkönen-Partanen on selvästi ylpeä museostaan. Erityisen suuressa arvossa hän pitää sitä, että museon esineistö on alkuperäistä, kuulunut juuri Yrjö ja Anni Murelle.
- Oikeastaan mitään esineistöä ei ole tarvittu tuoda ulkoa. Lisäksi esineet ovat säilyneet hyvin. Näin ne kertovat havainnollisesti siitä, miten asutustiloilla elettiin ja miten hankittiin elanto.
Huoneista huokuu myös asukkaiden, Yrjön ja Annin olemus, persoonallisuus. Tytti Räikkönen-Partanen availee Yrjön kirjoituspöydän laatikoita, joiden sisältä paljastuu monia mielenkiintoisia asioita. Muistiinpanot kertovat lukuisista matkoista, joista isäntä piti tarkkaa kirjaa. Palkat maksettiin rengeille ajallaan ja lakien mukaan. Kova kiinnostus Englannin jalkapalloliigaan kertoo miehen mielenkiinnosta vakioveikkaukseen. Ja yhden laatikon sisältö lehtileikkeineen todistaa Yrjön poliittisen kannan; ilmiselvästi Vennamon miehiä.
Anni oli puolestaan hiljainen ja vaatimaton, selvästi käsityöihmisiä. Myös ortodoksisuus näyttelee museossa merkittävää osaa; jokaisen huoneen nurkassa on oma ikoninsa karjalaiseen tapaan. Yhdestä ikkunasta näkyy myös Alapitkän tsasouna merkkinä alueen asukkaiden juurista.
Sotien seurauksena Karjalasta muutti Suomen puolelle 420 000 evakkoa, joista yli puolet oli maaseutuväestöä. Heidän asuttaminen tapahtui 1945 säädetyn maanhankintalain ja myöhemmin hyväksytyn niin sanotun toisen korvauslain nojalla. Näin Suomeen perustettiin 45 000 uutta maatilaa ja 56 000 asuintilaa, mikä ei ole voinut olla jättämättä merkittävää jälkeä suomalaiseen lähihistoriaan. Parhaiten siihen voi tutustua Ylä-Savossa, Lapinlahden Alapitkällä.
Jaakko Hynynen palaa aikaan, jolloin Ilomantsista evakuoitiin ihmisi. Asia liittyy läheisesti myös Pohjois-Savoon... 
Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).