Etusivu

Sonkajärvi myötämielinen YTY-projektin jatkolle

 
Sonkajärven kunta suhtautuu myönteisesti Pohjois-Savon YTY-projektin jatkoon. Lopullisen päätöksen kunta tekee saatuaan tarkemman suunnitelman ja kustannusarvion.

 
Sonkajärven kunta on ollut mukana Pohjois-Savon ELY-keskuksen hallinnoimassa ja Euroopan sosiaalirahaston osarahoittamassa Pohjois-Savon YTY -projektissa. Nykyinen projektirahoitus päättyy vuoden 2010 lopussa, mistä syystä Pohjois-Savon ELY-keskus kartoittaa projektin mahdollisuutta hakea jatkoaikaa ja rahoitusta vielä vuoden 2011 loppuun.

Projektin tavoitteena on kouluttaa ja työllistää pitkään työttömänä olleita henkilöitä kunnissa toteutettaviin ympäristötöihin. Projektin varsinaisena kohderyhmänä ovat pitkään työttömänä olleet henkilöt, syrjäytymisuhan alla olevat henkilöt sekä kouluttamattomat, työttömät ja nuoret henkilöt.

Tavoitteena on työllistää vuosittain 75 henkilöä. Kunnat esittävät työkohteet ja vastaavat palkkakustannuksista. Kohteiden omistajat hankkivat kunnostustyössä tarvittavat materiaalit. Projektin aikana kunnostetut kohteet antavat mallin hyvin kunnostetusta ympäristöstä. Ennen työsuhdetta työllistettävät osallistuvat neljän viikon pituiseen koulutusjaksoon, jossa käydään lävitse työssä tarvittavia taitoja. Koulutuksen jälkeen henkilöt työllistyvät palkkatuella kuntiin kuuden kuukauden ajaksi ympäristönhoitotöihin.

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä