Etusivu

Iisalmi kaipaa tietoverkkoyhtiöstä vielä lisätietoa

 
Iisalmen kaupunginhallitus kaipaa lisäselvityksiä ennen päätöstään osallistumisesta maakunnallisen tietoverkkoyhtiön perustamiseen. Asiasta päätti eilen kaupunginhallitus, joka kutsui seuraavaan kokoukseensa asiantuntijoiksi Veikko -tietoverkko hankkeen projektipäällikön Pekka Laukkarinen ja Ylä-Savon Kehitys Oy:n toimitusjohtajan Petri Pietikäinen.

 
Pohjois-Savossa tavoitteena on perustaa maakunnallinen tietoverkkoyhtiö Savon Kuitu Oy, jonka tehtävänä on rakennuttaa varsinainen tietoverkko. Yhtiön osakepääoma olisi 1,5 miljoonaa euroa, josta Iisalmen kaupungin osuus olisi runsaat 68 000. Lisäksi osakkaat sitoutuisivat myöntämään yhtiölle pääomalainaa 2,25 - 3,5 miljoonaa, joka tulee maksettavaksi vuosina 2010 - 2015. Iisalmen kaupungin osuus pääomalainasta tulisi olemaan 466 000 euroa, josta tämän vuoden 2010 osuus 163 000 euroa ja vuosien 2011 - 2015 osuus reilut 300 000 euroa.
 
Kaikkiaan maakuntaan rakennetaan 6 – 7 vuoden kuluessa 3 000 kilometriä valokuitu- ja 4 000 kilometriä kyläverkkoa. Myös siitä kuntajohtajat ovat yksimielisiä, että nopeiden laajakaistayhteyksien ja monipuolisten viestintäpalvelujen turvaaminen haja-asutusalueille edellyttää niin sanotun Open Access -verkon ja -toimintamallin toteuttamista Pohjois-Savossa. Ylä-Savon Kehitys Oy:n hallinnoiman Veikko -hankkeen projektipäällikön Pekka Laukkarisen mukaan mallilla tarkoitetaan tietoverkon omistamisen ja varsinaisten palvelujen tuottamisen eriyttämistä.
     - Open Access -toimintamallin toteuttaminen edellyttää kunnilta laajaa ja syvällistä yhteistyötä.
Veikko - hankkeen tehtävänä onkin ollut tiivistää kuntien välistä yhteistyötä sekä tuottaa materiaalia kuntien päätöksenteon tueksi tietoverkkoyhteistyön aikaansaamisessa ja yhteisen verkkoyhtiön perustamisessa, Pekka Laukkarinen kertoo.
 
Ylä-Savon Kehitys Oy:n toimitusjohtajan Petri Pietikäisen mielestä Pohjois-Savossa tehdyt strategiset valinnat on noteerattu myös muualla Suomessa. Esimerkiksi viestintäministeri Suvi Lindén on luonnehtinut Veikko -hanketta ja siihen liittyvää toimintaa esimerkilliseksi.
     - Yksi tärkeä valinta on liittynyt Open Access -malliin, jossa palvelujen tarjonta eriytetään verkon omistuksesta. Samoin merkittävä linjaus liittyy siihen, että kunnat ovat omistajina verkkoyhtiössä, ja juuri tähän toivomme kunnilta puoltavat vastaukset kesän loppuun mennessä, jolloin yhtiö voisi aloittaa toimintansa syyskuun alusta, Petri Pietikäinen sanoo.
     Pietikäinen oli vakuuttunut siitä, että kyseisellä strategisella valinnalla on myönteiset vaikutukset maakunnan yrityselämään, jolloin palvelujen tarjonta laajenee ja monipuolistuu.

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä