Etusivu

Pielavesi mukaan tietoverkkoyhtiön perustamiseen

 
Pielavesi on valmis perustamaan yhdessä muiden Pohjois-Savon kuntien kanssa maakunnallisen tietoverkkoyhtiön Savon Kuitu Oy:n. Maanantaisessa kokouksessaan kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että kunta hyväksyy osaltaan yhtiön perustamissopimuksen, yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen.

 
Perustettavan verkkoyhtiön tehtävänä rakennuttaa ja järjestää käyttöönsä 6 - 7 vuoden aikana noin 3 000 kilometrin valokuiturunkoverkko sekä 4 000 kilometrin kyläverkko sekä huolehtia sen toimivuudesta, yhteistyökumppanien valinnasta, hallinnoinnista sekä verkon avaamista kaupallisille toimijoille.
     Kunnanjohtaja Sami Miettinen pitää maakunnan oman verkkoyhtiön perustamista tarpeellisena siksi, että sen avulla on mahdollista saada toimivat laajakaistayhteydet myös haja-asutusalueille.
     Selvitysten mukaan nopeiden laajakaistayhteyksien ja monipuolisten viestintäpalvelujen turvaaminen haja-asutusalueille edellyttää ns. Open Access -verkon ja -toimintamallin toteuttamista Pohjois-Savossa. Mallilla tarkoitetaan tietoverkon omistamisen ja varsinaisten palvelujen tuottamisen eriyttämistä. Open Access -toimintamallin toteuttaminen edellyttää kunnilta laajaa ja syvällistä yhteistyötä. Tätä on edesauttanut Veikko -tietoverkkoyhteistyön selvityshanke, joka on samalla tuottanut materiaalia kuntien päätöksenteon tueksi tietoverkkoyhteistyön aikaansaamisessa ja yhteisen verkkoyhtiön perustamisessa
     Ylä-Savon Kehitys Oy yhteistyössä Koillis-Savon Kehitys Oy:n ja Sisä-Savon Seutuyhtymän kanssa ovat saaneet Pohjois-Savon liitolta kehittämisrahoitusta Veikko - tietoverkkoyhteistyö selvitys-hankkeeseen.

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä