Etusivu

Hakulisen toimintatavat Nilakan kovista tuulista

Tuomo HakulinenKunnansihteerin homma vaatii joka kunnassa vähintään kohtalaisia navigointitaitoja. Niitä Keiteleen kunnansihteeri Tuomo Hakulinen (63) opetteli jo 1980-luvun alussa Nilakalla aluksi Joe 17 -purjeveneellään ja myöhemmin vähän isommillakin veneillä. Tämän lisäksi hän toimi myös Järvipelastusyhdistyksessä, jossa tiedot ja taidot karttuivat.

Keiteleen kunnansihteeriksi Hakulinen tuli 1982 joulukuussa edeltäjänsä Erkki Soinin jäädessä eläkkeelle. Tätä ennen hän ehti toimia Pielaveden ja Keiteleen kansanterveystyön kuntayhtymän talouspäällikkönä. Kummassakaan tehtävässään hän ei omien sanojensa mukaan ole kokenut syksyisen Nilakan kaltaisia kovia myrskyjä; mielenkiintoisia tehtäviä sitäkin enemmän. Mutta niin vesillä kuin maissakin monenlaisia navigointitaitoja on tarvittu.

Kohtalaista koillistuulta

Riskirajoilla puhaltavat tuulet koettelivat Keitelettä varsinkin 1970-luvulla, jolloin kunta oli velkaantunut pahasti, ja edessä häämötti todellinen haaksirikko. Vesillä Hakulinen ei kehottaisi ottamaan riskejä, mutta tunnustaa, että kunnan teollistamisen yhteydessä näin oli tehtävä.
- Tuolloin kunta teki niin rohkeita päätöksiä, että niitä on vaikea edes suhteuttaa nykypäivään. On kuitenkin muistettava, että aikoinaan esimerkiksi yritysten rahoitusmahdollisuudet olivat huomattavasta rajallisemmat kuin nykyään. Siksi kunta joutui mm. antamaan välttämättömiä takauksia yrityksille, jotta kuntaan saataisiin teollisia yrityksiä, työpaikkoja ja sitä kautta verotuloja.
Hakulisen mielestä tilannetta voidaan verrata olemassaolotaisteluksi; yrityksiä tarvittiin, jotta kunta voisi ylipäätänsä jatkaa olemassaoloaan. Hän korostaa, että teollistaminen oli osa kokonaisuutta, jossa piti huomioida sekä työllisyys ja verotulot että kunnan palvelut kokonaisuudessaan.

Luvassa vaihtelevaa

Tuomo Hakulisen mielestä teollistamiskauden jälkeistä aikaa voidaan luonnehtia rakentamisen ja palvelujen kehittämisen ajaksi. Jos nyt asiat koskaan ovat täysin kunnossa, voidaan kuitenkin todeta, että tänään Keitelleellä palvelut ovat vähintään kohtuulliset. Näin esimerkiksi koulupuolella ja sosiaali- ja terveystoimessa.
- Huoli sen sijaan on väestökehityksestä, joka on vienyt väkeä suurempiin asutuskeskuksiin. Tappiota on syntynyt siitä huolimatta, että kunta on omilla toimillaan hankkinut maata ja luonut uusia asuinalueita.
Kaupunkikeskeisyyden lisäksi Hakulisen mielestä kehitykseen on vaikuttanut myös se, että ihmisten työssäkäyntialueet ovat laajentuneet parantuneiden kulkuväylien ansiosta.
- Toisaalta yrityksille tilanne on tuonut helpotusta, mutta me näkisimme mielellämme ihmisten olevan kirjoilla täällä aktiivisina kuntalaisina. Ihannetilassa he osallistuisivat järjestöjen toimintaan, lapset kävisivät koulua, perheet käyttäisivät paikallisten liikkeiden palveluja ja sitä kautta toisivat vireyttä ja elinvoimaa kuntaan.

Odotettavissa huomisiltaan asti

Virallisesti Tuomo Hakulinen jää eläkkeelle ensi keväänä, mutta käytännössä lomien ja ylityövapaiden ansiosta hän voi putsata työpöytänsä jo ensi kuun alkuun. Eläkkeelle jäämistä hän on harjoitellut osa-aikaisena jo sen verran, että on oppinut näkemään, että myös työn ulkopuolella on elämää.
- Haasteena on vielä lentäminen kuumailmapallolla ja purjekoneella, ja jos niihin ei ole tilaisuus, on tyytyminen postimerkkeilyyn.
Toisaalta kun muistaa, että Hakulinen on purjehtimisen lisäksi harrastanut myös laskuvarjohyppyjä, voi kallistua helposti ensiksi mainittujen vaihtoehtojen kannalle. Saattaapa joku nähdä hänet myös tuhansien kilometrien junamatkalla Siperian radalla. Sekin on hänen yksi eläkepäivien haasteistaan.

Teksti ja kuvat:
Juha Halonen

 

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä