Keitele-henki elää yhä

Keitele-henki on käsite Pohjois-Savossa. Varsinkin varttuneempi kunnalliselämässä mukana ollut sukupolvi tunnistaa termin kunnan teollistamisesta, joka oli mahdollista siihen aikaan poikkeuksellisella poliittisella konsensuksella. Keitele-henkeen sisältyi kova riskiotto, sillä kysymys oli joko tai asetelmasta; joko Keitele jatkaa elämäänsä tai se sulautetaan johonkin naapurikuntaan.
- Jos tänään kunta ottaisi yhtä suuria riskejä, oltaisiin valtakunnallisestikin kuuluisia, päivittää silloisen tilanteen kunnanhallituksen nykyinen puheenjohtaja Kari Happonen tämän päivän keskustelunaiheisiin viitaten.
Kriittinen piste Keiteleellä oli 1960- ja 70-lukujen vaihteessa, jolloin uhkana oli liittää kunta joko Pielaveteen tai Viitasaareen. Happosen mielestä yhteishengen löytymisen pontimena oli yhteisen ”vihollisen” löytyminen.
Kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimiva Kaisa Raatikainen tietää, että Keitele-henki on säilynyt myös tähän päivään. Hänen mukaansa kaikissa isoissa asioissa luottamushenkilöt vetävät edelleen yhtä köyttä.
- Asiat on kunnassa valmisteltu aina niin, että valituskierteiltä on vältytty. Keskustelut on käyty ryhmissä, joissa jokainen on saanut sanoa sanansa, mutta kun on tarvittu toimia, puoluekannasta riippumatta on menty määrätietoisesti eteenpäin.
Esimerkkinä Raatikainen muistelee silloisen SKDL:n vaikuttajaa, Aino Könttää, jolla hänen mukaansa aina silloin tällöin Keitele-henki saattoi olla hukassa.
- Mutta tiukan paikan tullen aina se jostakin löytyi, Kaisa Raatikainen muistelee hyväntahtoisesti.

*  *  *

Vuosikymmeniä eri luottamustehtävissä toimineen Paavo Huuskosen mukaan silloinen tilanne edellytti paitsi yhteishenkeä myös luottamusta. Teollisuusyrityksiä hankittaessa kunnanhallitus ja valtuusto saivat kyllä tietoa, mutta pitkälle meneviin analyyseihin ei niillä ollut ammattitaitoa.
- Tarvittiin siis luottamusta; luottamusta annettuun tietoon ja luottamusta virkamiehiin. Yhteishenkeä tarvittiin puolestaan silloin, kun jotkut riskit realisoituivat. Meillä pettymykset kannettiin yhdessä, kun monissa muissa kunnissa teollistamisyritykset tyssäsivät yhteen takaiskuun ja syyllisten etsimiseen. Meillä henki oli se, että kun yhdessä otettiin riski, yhdessä siitä myös vastattiin.
Keitelleellä teollistamista johti erillinen kehittämisryhmä, jonka muodostivat kunnanjohtaja ja poliittisten ryhmien johtajat. Ryhmälle oli delegoitu paljon valtaa, minkä mahdollisti se, että sen jäsenet olivat omissa valtuustoryhmissään myös kovia auktoriteetteja.
- Kun sitten Keiteleellä lähdettiin esimerkiksi tukemaan yrityksiä, asia ei periaatteellisella tasolla voinut olla aina helppo, ei vasemmistolle kuten ei aina maalaisliitto-keskustallekaan. Elinkeinoryhmän jäsenet olivat kuitenkin rohkeita, kauaksi näkeviä ja kokonaisnäkemyksen omaavia poliitikkoja, Paavo Huuskonen korostaa.

*  *  *

Vaikka tänään esimerkiksi kunnanhallituksessa jotkut asiat tehdään toisin kuin ennen, perusasiat ovat säilyneet. Tällainen on Kari Happosen mielestä esimerkiksi se, että työskentelytapa on edelleen sovitteleva.
- Äänestyksiä meillä on ollut hallituksessa ehkä pari kertaa vuosittain.
Kaisa Raatikainen lisää, että äänestykset ovat viime vuosina liittyneet lähinnä kunnallisverotukseen tai talousarvion yhteydessä olleeseen yksittäiseen, pieneen, mutta henkilötasolla tärkeään asiaan.
Paljon kokeneena luottamusnaisena Kaisa Raatikainen ei ole nähnyt menettelytavoissa muutosta Paavo Huuskosen ajoista Kari Happosen tähän päivään.
- Molemmille miehille ominaista on ollut keskustelua sallivan ilmapiirin luominen. Tähän on liittynyt myös se, että kaikkia mielipiteitä on kunnioitettu, ja jos tilanne on vaatinut äänestyksiä, asiat on selvitetty niiden kautta. Nekin kuuluvat demokratiaan, Kaisa Raatikainen muistuttaa.

*   *   *

Kaikki ei ole kuitenkaan kiinni kunnan omista toimista ja päätöksistä. Keiteleelläkin, vaikka palvelut ovat hyvät ja laadukkaat, huolena on väestökehitys. Tämä puolestaan aiheuttaa sen, että tänään, kuten vuosikymmeniäkin sitten, kamppailua käydään olemassaolosta.
Kari Happosen ja Kaisa Raatikaisen mielestä monet merkit, kuten lainsäädäntö sosiaali- ja terveysaloilla, vievät pieniä kuntia vääjäämättömästi tiettyyn suuntaan.
- Mekin Keiteleellä joudumme jälleen perimmäisten kysymysten äärelle, onko itsenäinen kunta itseisarvo, vai määrittelevätkö päätöksiä myös muut tavoitteet. Toistaiseksi Keiteleen kunnan strategiassa on tavoite itsenäisyydestä, mutta kovimmaksi haasteeksi se on käymässä, Kari Happonen ennakoi.
Ennen oli sikäli helpompaa, että valtiolla oli käytössään tehokas instrumentti – aluepolitiikka, josta keskustelijoiden mukaan tuntuu viime vuosina tuleen eräänlainen kirosana.
- Ja mitä tulee tähän kilpailuttamiseen, oliko se niin huono asia, että aikoinaan saimme tehdä kunnan hankintoja omasta kaupasta? Paavo Huuskonen kysyy muistellen tapausta aikojen takaa, jolloin myynnistä kilpailivat paikallinen Osuuskauppa ja OTK.
- Myös minulla oli tilaisuus osallistua kokoukseen, jossa päätettiin kummasta kaupasta tehdään seuraavat hankinnat. Joskus vanhemmat konkarit potkaisivat kokouksessa pöydän alla jalkaan, ja muistuttivat ”kenenkä mandaatilla täällä istut”, Paavo Huuskonen naurahtaa.

Teksti ja kuva:
Juha Halonen