Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemen mukaan Paras-hanke on edennyt tavoitteidensa mukaisesti. Keiteleen kunnan 130-vuotisjuhlssa puhunut Kiviniemi kiitteli samalla syntymäpäiväkuntaa sen tekemästä valinnasta, jossa kahdeksan erilaista ja erikokoista kuntaa muodostavat oman Paras -puitelain edellyttämän yhteistoiminta-alueen.
Puheessaan Mari Kiviniemi rohkaisi Keiteleen päättäjiä ajattelemaan jatkossakin jokaisessa päätöksessä kuntalaisen asemaa. Kuvassa hänen vierellään kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kaisa Raatikainen ja kunnanjohtaja Eero Ryhänen.
Mari Kiviniemen mielestä juuri tällä hetkellä on tärkeää, että kunnille annetaan työrauha toteuttaa Paras-uudistuksen tavoitteita vaikeammaksi muuttuneessa toimintaympäristössä.
- Kunta- ja palvelurakenneuudistus ei tietenkään ole vielä valmis. Puitelakikin lähti siitä, että toimeenpanoon on aikaa vuoden 2012 loppuun saakka. Uuta Paras-hanketta ei tarvita, muttauudistusta on luonnollisesti vauhditettava ja täydennettävä.
Tällä Kiviniemi viittasi mm. erikoissairaanhoidon uudistamiseen, joka jäi alun perin Paras-hankkeen ulkopuolelle. Hänen mielestään erikoissairaanhoidon uudistaminen pitää tapahtua siten, että kuntien Paras-hankkeessa tekemiä päätöksiä ei tarvitse heti lähteä purkamaan ja laittamaan uusiksi.
Kiviniemi tyrmäsi STM:n linjaukset
Sosiaali- ja terveysministeriön kuukausi sitten tekemät linjaukset maan jakamisesta 40 – 60 sosiaali- ja terveysalueeseen ei tyydytä Mari Kiviniemeä. Hänen mielestään esitys aiheuttaisi erikoisen tilanteen, jossa nykyiset palvelurakenteet hajotettaisiin lähes kokonaan.
- Ei ole järkevää, että juuri kunta- ja palvelurakenneuudistuksen myötä muodostettavat vähintään 20 000 asukkaan yhteistoiminta-alueet organisoitaisiin uudelleen suuremmiksi yksiköiksi ja toisaalta vakiintuneet, pääosin maakuntapohjaiset erikoissairaanhoitopiirit lakkautettaisiin ja toiminnat hajautettaisiin.
Kiviniemen mukaan esitys saattaisi myös vaarantaa kansalaisten yhdenvertaisuuden keskuskaupunkien ulkopuolella, kun uudistusten pitäisi päinvastoin vahvistaa tasavertaisuutta väestöpohjia laajentamalla.
Lapinlahdelle ja Varpaisjärvelle
ei tulossa poikkeuslupia
NettiAviisille antamassaan lausunnossa Mari Kiviniemi ei luvannut Lapinlahdelle ja Varpaisjärvelle poikkeuslupaa Paras-puitelaista. Tähän saakka kunnat ovat pitäytyneet liittoutumasta toisiin yhteistoiminta-alueisiin ja ovat todenneet, että kuntien ja kuntalaisten kannalta paras vaihtoehto olisi Lapinlahden ja Varpaisjärven muodostama oma perusterveydenhuolto. Ministeri tähdensi, että myös näiden kuntien on täytettävä väestöpohjakriteeri, siis liityttävä yhteistoiminta-alueeseen, jossa on vähintään 20 000 asukasta, kun kuntien asukasluku nyt on yhteensä noin 10 500.
Sitä vastoin Kiviniemi piti hyvänä, että näissä kunnissa on tartuttu tuleviin haasteisiin itse käynnistämällä mm. kuntaliitosselvitys. Hän toivoi, että tämän prosessin lopputuloksena olisi se, että palvelut pystytään turvaamaan ja tuottamaan ne kustannustehokkaasti.
Nilakan koulun lapset esittivät pääjuhlassa hienon esityskokonaisuuden. Alhaalla oikealla alaluokkalaiset. Vasemmalla FM Hannele Wirilander-Kalke, joka piti juhlöaesitelmän Keiteleen historiasta teemalla "Kunnalliset toimet waativat älyä ja tietoa".
Ylemmässä kuvassa Keiteleen juhlavuoden vauvoja vanhempineen, joita kunta huomioi kirjekuorella.

