
Kunnanjohtaja Heikki Airaksisen mukaan Varpaisjärven vakaa talous edellyttäisi jo ensi vuonna noin 1 prosenttiyksikön kunnallisveron korotusta. Kuntaliitos toisi puolestaan 0,5 prosentin verohelpotuksen. Lisää kuntaliitosaiheesta juttuja löytyy "Teema" -linkistä.
Tehtyjen selvitysten mukaan Lapinlahden ja Varpaisjärven kuntaliitos helpottaisi varpaisjärveläisten verotusta. Näin siksi, että kuntaliitoksessa varpaisjärveläisten kunnallisvero laskisi nykyisestä 19:sta Lapinlahden tasolle eli 18,50:een. Ilman kuntaliitosta varpaisjärveläisten verotus taas kiristyisi huomattavasti. Syynä tähän on se, että jo ensi vuonna kunnan kunnallisveroon pitäisi tehdä 1 prosenttiyksikön korotus, jolloin tuloveroprosentti kipuaisi jo 20:een.
Lapinlahden ja Varpaisjärven kuntaliitosprosessin kaikki keskeiset selvitykset ovat valmistuneet. Näistä tärkeimmät ovat talouden trendilaskelmat sekä kuntaliitoksen yritysvaikutusten arviointi. Trendilaskelmissa on arviot molemmista kunnista erikseen olettamuksella, että kunnat pysyvät itsenäisinä sekä tilanteesta, jossa kunnat yhdistyvät. Yritysvaikutusten arvioinnissa on puolestaan selvitetty, mitä kuntaliitos merkitsisi elinkeinoelämän toimintaympäristölle ja millainen tilanne olisi, jos liitosta ei tulisi.
Varpaisjärvellä synkkenevää
Varpaisjärven osalta talouden trendilaskelmat ovat karua luettavaa. Selvitykset osoittavat, että jos kuntaliitosta ei tehdä, kunnan tuloveroprosenttia tulisi nostaa laskennallisesti 1,8 prosenttiyksiköllä. Käytännössä tämä merkitsisi sitä, että Savon Voiman tuloutukset huomioiden, kunnallisveroa jouduttaisiin nostamaan vähintään 1 prosenttiyksiköllä. Sama linja jatkuisi myös vuosina 2015 ja 2020; korotuksia korotusten perään.
Kaiken tämän perusteella voidaan sanoa, että jos kuntaliitosta ei tehdä, keskituloinen varpaisjärveläinen joutuisi maksamaan vuosittain veroa noin 550 euroa enemmän kuin saman ansaitseva lapinlahtelainen.
On myös huomattava, että trendilaskelmissa on huomioitu kuntien nykyinen yhteistyö, josta Varpaisjärvi on hyötynyt vuositasolla noin 0,5 miljoonaa euroa. Tämä merkitsee sitä, että jos kuntaliiton kariutumisesta seuraisi vielä olemassa olevien yhteistyömuotojen purkaminen, paineet kunnallisveron korotuksiin kasvaisivat vieläkin rajummin.
Toisaalta talouden skenaarioissa ei ole huomioitu sitä, mitä yrityskentässä on kuluvan vuoden aikana tapahtunut monien merkittävien yritysten ilmoitettua joko pysyvistä tai väliaikaisista seisokeistaan. Paine kunnallisveron korotuksiin on siis joka tapauksessa todellinen.
Lapinlahden ennusteen valoisat
Lapinlahden vastaava tilanne samoilla olettamuksilla ei ole lähellekään yhtä synkkä. Näkymät ovat selvästi valoisammat, minkä lisäksi kunnalla on huomattava, noin 7 miljoonan euron puskurirahasto. Viime tilikaudeltakin kunta tuotti merkittävän ylijäämän, mistä voidaan päätellä, että Lapinlahdella kunnallisvero on ollut jopa ”liian” korkea. Jos tilanne jatkuu ennustettuna, myös tästä vuodesta on odotettavissa ylijäämäinen.
Laskennallisesti Lapinlahdella voidaan edetä nykyisellä 18,5 veroprosentilla pitkälle tulevaisuuteen, joskin tilannetta voivat mutkistaa edessä olevat suuret investoinnit. Varpaisjärvellä sen sijaan nykyinen 19 prosentin kunnallisvero ei riitä; tältä vuodelta ei ole tulossa tappiota, mutta jo seuraavat vuodet ovat kunnan talouden kannalta synkkiä.Talouden trendilaskelmat ja skenaariot voidaan siis kiteyttää niin, että ilman kuntaliitosta Varpaisjärvi joutuisi korottamaan jälleen tuloveroprosenttiaan, ensi vuonna 19:stä 20:een, mikä johtaisi verotuksen kiristymisen entisestään. Mikäli kuntaliitos syntyy Lapinlahden kanssa, veroprosentti vastaavasti laskee 19:stä 18,50:een eli 0,5 prosenttiyksiköllä. Tämä vaihtoehto toisi varpaisjärveläisille jo ensi vuoden verotuksessa lähes 200 euron huojennuksen.