Etusivu

Iisalmessa valmistetut ambulanssit tunnetaan kaikkialla maailmalla

Iisalmelaiset voivat olla ylpeitä ”omasta tuotteestaan”, huipputyylikkäistä ambulansseista, joita liikkuu sekä kotimaassa että kaukaisissakin maissa. Profile Vehicles OY:n ulkomaisia asiakkaita ovat mm. Thaimaan ja Saudi-Arabian kuninkaalliset ja naapurista, pääministeri Vladimir Putin henkilökuntineen.

AmbulanssejaTämän päivän ambulanssi ei enää ole niinkään kuljetusväline kuin korkeaa teknologiaa sisältävä hoitoyksikkö. Pitkäjänteinen suunnittelu- ja tuotekehitys on varmistanut yhtiön johtavan aseman, mikä puolestaan on mahdollistanut työtä noin 75 omalle työntekijälle ja kymmenille välillisesti työllistyville ihmisille.
 
TuotantotilatIisalmessa on rakennettu erikoisajoneuvoja jo 1970-luvun alusta lähtien. Ensimmäisenä liikkeellä oli Erikoiskori Oy, jonka palveluksessa oli mm. nykyisen Profile Vehicles Oy:n toimitusjohtajan Marko Revon isä ja kaksi veljeä. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1982 Erikoiskorin omistussuhteet muuttuivat, jolloin Markon veljet yhdessä Matti Sollon kanssa perustivat Iisalmen Koritehtaan eli I-Kori Ky:n. Tässä vaiheessa kolmen vastuunalaisen miehen lisäksi töissä oli kuusi työntekijää.
- Jo alkuvaiheessa yritys erikoistui ambulansseihin saavuttaen hyvinkin nopeasti markkinajohtajan aseman kotimaassa. Tästä edettiin 1980-luvun loppupuolelle, jolloin tuotteelle annettiin Profile -nimi siksi, että autoihin tuli katon korottavan moduulin ansiosta uusi profiili. Niinpä myös asiakkaat ryhtyivät nopeasti kutsumaan sitä profiili-ambulanssiksi, kertoo Marko Repo.
Uudesta tuotteesta tuli pian hitti myös ulkomailla. Jopa järisyttävänä uutisena pidettiin sitä, että Iisalmessa rakennettiin ambulansseja Saksaan.
- Saksasta tuli perusautot tänne, ja me rakensimme niistä ambulansseja, jotka vietiin takaisin Saksaan. Tästä vienti laajeni myöhemmin moniin muihinkin maihin ja viimein myös yhtiön nimeksi tuli Profile Vehicles.

Hallipahasesta konserniksi

Viennin myötä myös yhtiö alkoi kasvaa nopeasti. Aluksi tuotanto tapahtui Luuniemellä pienessä hallissa, jossa oli tilaa hädin tuskin neljälle ajoneuvolle. Nyt uudet ja ajanmukaiset tilat on Yrittäjäntiellä, ja tehdashalliin mahtuu yhtä aikaa noin 40 ajoneuvoa tuotantokapasiteetin noustessa alkuajoista tuhansia prosentteja. Esimerkiksi kaudella 2007 - 2008 Iisalmessa rakennettiin 400 ajoneuvoa.
- Profile on tällä hetkellä konserni, jonka yksi osa, Iisalmen tehdas on erikoistunut ambulansseihin. Toinen tuotantolaitos sijaitsee Virossa, jonka lisäksi Ruotsissa ja Englannissa toimii markkinointiin keskittynyt tytäryhtiö. Lisäksi Profile on mukana vähemmistöosakkaana monissa markkinointia harjoittavissa kumppanuusyhtiöissä, jotka toimivat mm. Baltiassa ja Kiinassa.
Ambulanssien lisäksi Profile tuottaa alihankinnan kautta poliisiautoja, jotka valmistetaan Kuopiossa. Kysymyksessä ovat pakettiautopohjaiset ajoneuvot, joiden suunnittelusta vastaa Profile. Kokonaisuutta täydentää myös taksibussien ja pienlinja-autojen valmistus, joka on volyymiltaan vuositasolla 8 - 19 ajoneuvoa.

Ambulansseja kuninkaallisille

Profile OyProfile Vehicles on pitänyt vaatimatonta profiilia, vaikka sen tuotteet tunnetaan erinomaisen hyvin niin kotimaassa kuin maailmalla. Brändinä se on yksi korkeimmalle noteeratuista alan tuotteista. Tästä kertoo esimerkiksi se, että tätä haastattelua tehtäessä yhtiö oli juuri saanut tilauksen Thaimaan kuninkaallisilta, joille on menossa kaksi erikoisambulanssia. Myös Venäjän pääministerin Putinin henkilökohtainen ambulanssi ja hänen henkilökuntansa ambulanssi on valmistettu Iisalmessa.
Marko Repo- Myös Lähi-itään on mennyt runsaasti ambulansseja; asiakkaitamme ovat mm. Saudi-Arabian kuningas ja maan terveysministeriö samoin kuin Kuwaitin vastaava ministeriö, joille olemme valmistaneet hyvinkin korkeatasoisia ajoneuvoja. Ei ole siis ihme, että meidän tuotesuunnittelun kustannukset ovat erittäin korkeat verrattuna mille tahansa muulle alalle, Marko Repo muistuttaa.
Profilen vahvuutena on myös se, että yhtiö pystyy rakentamaan erikoisajoneuvon hyvin monille automerkeille. Kaikki tämä merkitsee sitä, että koko henkilöstöllä on äärimmäisen rautainen ammattitaito, erityisesti suunnittelu-, tuotekehittely ja kokoonpanopuolella. Marko Revon on tyytyväinen myös siitä, että kuluvan syksyn tilauskanta on varsin hyvä, jolloin talouden taantumasta huolimatta yhtiössä vältyttäneen lomautuksilta.
- Strategiamme lähtee siitä, että juuri nyt emme hae kasvua, vaan tavoitteenamme on pitää mahdollisimman hyvää huolta nykyisistä asiakassuhteistamme. Olemme valmistaneet ennätysmäärän esitteitä ja myös esittelyautoja, ja markkinointia tehdään mahdollisimman paljon itse ”kentällä”.
Myynti- ja markkinointityössään Marko Repo matkustaa maailmalla paljon, ja yhtiönsä omaankin tuotteeseen viitaten sanoo olevansa ”tyytyväinen suomalainen maailmalla”.

Teksti: Juha Halonen
Kuvat: Profile Vehicles Oy
 

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä