Etusivu

Vieremän valtuustolta yksimielinen budjetti

Vieremän kunnanvaltuusto on saanut valmiiksi ensi vuoden talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2012 - 2014. Ainoa muutos yksimielisessä talousarviossa koski palvelukeskuksen keittiön 240 000 euron remontin aloitusta, josta kunnanhallitus tekee erillisen päätöksen.

Kuten monessa kunnassa Ylä-Savossa myös Vieremä valmistautuu ensi vuodelle valmiiksi alijäämäisellä talousarviolla. Ensi vuonna tilikauden alijäämäksi arvioidaan noin 520 000 euroa. Aikaisemmilta vuosilta kunnalla on kuitenkin kertynyttä ylijäämää runsaat 760 000. Mikäli siis  arvioitu tilikauden 2012 alijäämä toteutuu talousarvion mukaan tulee tilikauden päätteeksi ylijäämää olemaan kunnan taseessa noin 267 000 euroa.
      Toiminnallisesti suurimman osan budjetista haukkaa ensi vuonna SOTE, jonka osuus kipuaa lisäyksineen lähes 12 miljoonaan euroon, jossa on kasvua tähän vuoteen verrattuna noin 320 000 euroa. Soten kanssa neuvotellut lopulliset palvelusopimukset tulevat valtuuston käsiteltäväksi ensi vuoden puolella, jolloin todellisen palvelurakenteen mukaisten kustannusten maksuosuudet voidaan hyväksyä talousarviomuutoksina.

Veronkorotus mahdollisesti vuoden kuluttua

Ensi vuoden  talousarvion toimintamenojen loppusumma on noin 22,6 miljoonaa euroa ja investointeihin siinä on varattu 1 miljoona. Tässä vaiheessa taloutta toteutetaan 19,75 tuloveroprosentin pohjalta, mutta Vieremällä on varauduttu siihen, että tuloveroprosenttia voidaan korottaa vuoden kuluttua mikäli verotulot jatkavat laskuaan. Ensi vuonna kertymää arvioidaan tulevan 350 000 euroa vähemmän kuin tänä vuonna

Pakinat

Kuntarakenneuudistuksen kuntakierros alkoi tänään (14.2.) Pohjois-Karjalasta. Näissä merkeissä ja Pohjois-Savon karttaharjoitusta odotellessa Lapinlahden kunnanjohtaja Marko Korhonen pakinoi aiheesta.

Lue Markon pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Euroopan johtajat vierailivat Kiinassa toivoen rahallista apua maanosansa kriisiin. Tästä Jouko Pennasen mieleen palautui Tahvo Rönkön vierailu Kiinassa vuonna 1956, jolloin jopa itse Mao tavattiin,

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Jaakon kuvaus kirjastoautotoiminnan käynnistymisestä Ylä-Savossa jatkuu. Mikäpä paremmin sopisikaan tälle päivälle (8.2.) viettäessämme Lainan päivää ja samalla Iisalmen uuden kirjastoauton vihkiäispäivää!
 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä