Ylä-Savon Kehitys Oy:n Elinkeinofoorumi järjestettiin eilen toista kertaa. Kuvassa osa järjestäjistä ja luennoitsijoista: Petri Pietikäinen (vas.), Timo Lindholm, Christina Holmström, Matti Niiranen, Jarmo Saastamoinen, Jukka Lassila ja Jari Osmala.
Ylä-Savon toisessa elinkeinofoorumissa suurennuslasin alla oli yritysten hallitustyöskentely. Sen merkitystä tarkasteltiin monipuolisesti yritysten oman tuloksenteon kannalta kuin myös kansallisen ja jopa globaalin talouden kannalta. Mm. tähän pureutui Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Timo Lindholm, jonka mielestä nopeasti muuttuva toimintaympäristö suorastaan pakottaa yritykset ennakoimaan tulevaisuutta. Tämä hänen mukaansa puolestaan vaatii yritysten hallituksilta oman työskentelynsä onnistumista.
Timo Lindholm valotti Suomen tämän hetken yleistä taloudellista tilannetta erityisesti pk-yritysten näkökulmasta. Hän muistutti mm. siitä, että pienet ja Suomen työllisyydestä.
- Tämä pakottaa kantamaan huolta edessä olevista haasteista kuten kituliaasta tuotannon kasvuvauhdista, hidastuneesta tuottavuuden noususta ja toimintakustannusten korkeasta tasosta. Toivoa on, mutta näissä olosuhteissa onnistuminen on paljolti kiinni pk-yritysten investoinneista ja toiminnan onnistumisesta. Ja tämä on puolestaan riippuvainen yritysten hallitusten työskentelyn onnistumisesta, Lindholm kiteytti.
Länsimainen vaiko kiinalainen ajattelu
Yritysten hallitusten työskentelytapaan kiinnitti huomiota jo avauspuheenvuorossaan Ylä-Savon Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Petri Pietikäinen, joka vertasi länsimaista ja kiinalaista strategia-ajattelua.
- Länsimainen näkemys lähtee usein menestysstrategian monistamisesta; kopioidaan menestyneen yrityksen tai toimialan strategia. Tästä on paljon esimerkkejä. Kiinalainen strategia-ajattelu puolestaan korostaa, ettei menestysstrategiaa voida kopioida vaan se on aina ainutkertainen.
Pietikäisen mukaan hallitustyössä tarvitaan usein ulkopuolelta tulevaa kokemusta ja näkemystä.
Samoilla linjoilla oli vieremäläisen Ratesteel Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Saastamoinen, joka esitteli foorumille niitä menestyksen avaimia, joilla yritys on päässyt yli kymmenen prosentin vuosittaiselle kasvu-uralle. Yhtenä tärkeimmistä välineistä on ollut hallitustyöskentelyn jatkuva kehittäminen.
- Tässä prosessissa hankimme hallitukseen yhden ulkopuolisen jäsenen, joka on mielestämme tuonut yritykseemme uutta näkemystä ja asiantuntemusta. Tämän avulla olemme selkeyttäneet toimintaamme samalla kun olemme onnistuneet sitouttamaan henkilöstön yrityksen strategisiin tavoitteisiin. Hallitustyö on myös tuonut operatiiviseen toimintaan lisää varmuutta, Saastamoinen ynnäsi hyvän hallitustyön etuja.
Roolit selväksi
Pk-yritysten tehokkaaseen hallitustyöskentelyyn antoi lisävinkkejä Multimentor Oy:n toimitusjohtaja Jukka Lassila, joka hänkin tähdensi ulkopuolisen näkemyksen merkitystä. Hänen mielestään sellaisen käyttö nostaa suoraan yrityksen arvoa.
- Tärkeää on myös se, että yrityksessä omistajien, hallituksen ja toimitusjohtajan roolit ovat selkeät. Tässä hallituksen tulee olla osallisena vähän kaikessa, muttei juurikaan näkyvissä, Lassila korosti.
Muita luennoitsijoita elinkeinofoorumissa olivat mm. Kuopion kauppakamarin toimitusjohtaja Matti Niiranen ja koulutuspäällikkö Christina Holmström, projektipäällikkö Pertti Kotovuori Savon Yrittäjien yrityskummihankkeesta, JO Development Oy:n toimitusjohtaja ja Kehitys Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jari Osmala ja toimialapäällikkö Heikki Passiniemi Rautainen Savo palveluista.


Hynysen Jaakon kuvaus kirjastoautotoiminnan käynnistymisestä Ylä-Savossa jatkuu. Mikäpä paremmin sopisikaan tälle päivälle (8.2.) viettäessämme Lainan päivää ja samalla Iisalmen uuden kirjastoauton vihkiäispäivää!
Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).