Etusivu

Varpaisjärvellä kaksi protestieroa

 
Valtuutetut Erkki Laitinen (kok.) ja Esko Voutilainen (sit/kesk.) jättävät lautakuntatehtävät välittömästi. Varpaisjärven kunnanhallitus päätti eilisessä kokouksessaan esittää valtuustolle, että erot myönnetään ja heidän tilalleen valitaan uudet henkilöt.

Kunnansihteerin virka hakuun Sonkajärvellä

 
Sonkajärven kunnanhallitus päätti äänin 6 – 3, että kuntaan haetaan sittenkin kunnansihteeri nykyisen viranhaltijan Antti Ojasen jäätyä eläkkeelle ensi kesänä.

Leivosen kiinteistön siirto kaupungille varmistui

Kiuruveden kaupunginvaltuusto hyväksyi eilen yksimielisesti kaupunginhallituksen esityksen yrityspuisto Leivosen hankkimisesta kaupungin omistukseen.

Reiskan yrityskäynnit alkaneet myönteisissä merkeissä

Reiska – ratkaisuja rakennemuutokseen -hankkeen yrityskäynnit ovat käynnistyneet. Hankkeen projektipäällikön Juha Valkaman mukaan vastaanotto on ollut hyvä ja yrityskäynneillä on noussut esiin myös ilahduttavia seikkoja liittyen mm. työvoima- ja koulutustarpeeseen.

Sonkakosken koulu tiensä päähän

 

Sonkakosken kyläkoulu lakkautetaan ensi syksyn jälkeen. Tähän päätyi kunnanhallituksen esityksestä eilen myös Sonkajärven kunnanvaltuusto. Asiaan nähden päätös syntyi harvinaisella tavalla - yksimielisesti. 
                                                                       
Kuva: Iisalmen Sanomat/Niko Korhonen

Vieremän kunnanhallitus sähköistyy

Vieremällä tehostetaan tietotekniikkaa myös hallinnossa. Eilisessä kokouksessaan kunnanhallitus päätti hankkia kunnanhallituksen jäsenille kannettavat tietokoneet, joilla siirrytään vähitellen sähköiseen eli paperittomaan kokouskäytäntöön kuluvan vuoden aikana.

Iisalmen kaupunki suitsii säästövapaiden kerryttämistä

 
Iisalmen kaupunki haluaa hillitä niin sanottujen säästövapaiden kerryttämistä. Taustalla on monien työntekijöiden määrältään suuret säästövapaat, joiden vuoksi joudutaan turvautumaan mm. sijaisten palkkaamisiin.

KiuruPark -hanke etenee

 
Kiuruveden kaupunginhallitus hyväksyi eilisessä kokouksessaan Kiuruveden Yrittäjäyhdistyksen esityksen KiuruPark -hankkeen eteenpäin viemiseksi. Samassa kokouksessa kaupunginhallitus päätti myös esittää Yrityspuisto Leivosen kiinteistön ostamista kaupungille.

Sami Miettisen valinta Pielavedelle varmistui

 
Pielaveden kunnanjohtajaksi on valittu valtiotieteen maisteri Sami Miettinen. Valinnasta päätti kunnanvaltuusto eilisessä kokouksessaan yksimielisesti. Parhaillaan viransijaisena toimiva Miettinen ottaa viran vastaan 1.4.2010 lukien.

Pienyritysten merkitys kasvaa: Ylä-Savossakin 600 yritysten vaje

Pohjois-Savoon kaivataan erityisesti uusia yrityksiä. Jotta maakunta ei jäisi jälkeen maan keskiarvosta, alueelle tarvittaisiin 2 000 – 2 500 uutta yritystä, joista noin 600 Ylä-Savoon. Näin sanoo Pohjois-Savon ELY-keskuksen johtaja Kari Virranta, jonka mielestä taantuman aikana erityinen painopiste tulisi olla uusien pk-yritysten perustamisessa.

 

Kari Virrannan mukaan yhteiskunnalla on monia hyviä työkaluja, joilla edistää uusien yritysyten perustantaa.

Viikon pakina

 Jaakko Hynynen palaa aikaan, jolloin Ilomantsista evakuoitiin ihmisi. Asia liittyy läheisesti myös Pohjois-Savoon... 

 

 

Lue Jaakon pakina tästä

Kaikki pakinat

 

 

 

 

Blogit

Joukon uusimmassa blogissa vilahtelee Venäjän keisareita. Taustalla venäläisten toimittajien vierailu Iisameen. 

 

 

Lue Joukon uusin blogi

Kaikki blogimerkinnät

 

 

Näkökulma

Nykyisen kuntaparin voimavarat on suunnattava rakentamiseen niin, että uuden kuntayhteisön etu menee yksityisen edelle, kirjoittaa kunnanjohtaja Heikki Airaksinen viitaten Lapinlahden ja Varpaisjärven tulevaan kuntaliitokseen.

Lue Heikin kolumni tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Tällä kerralla esittelyssä iisalmelainen it-alan yritys IT-Systems Finland, joka koostuu nuorista rohkeista alan osaajista.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä