Etusivu

Pakinat

Satakunta

Viisaat elämäntapakonsulentit kertoivat tässä taannoin mediassa, että positiivinen suhtautuminen muutokseen ja ympäristön epävarmuuteen on hyväksi. Melkeinpä onnittelin itseäni siitä, että saan toimia kunta-alalla, sillä epävarmuus ja muutos alkavat olla jo tässä menossa lieviä ilmaisuja. Suomen Kuvalehti (SK 2, 13.1.2012) ”paljasti salaisen kuntakartan”, jonka mukaan Suomeen jää 70 kuntaa. Tällä hetkellä kuntia on 336.

HUMMANI HEI !

Arvoisat lukijat! Nyt on marraskuun alku 2011 ja pyörittelen kynääni hevoskärrykaudella yli 130 vuotta sitten perustetun itsenäisen Keiteleen kunnan toimistolla. Nykyinen kuntarakenteemme muodostui alhaalta ylöspäin – menetelmällä. Tarve oman kunnan perustamiseen syntyi havaituista ja tunnetuista epäkohdista.

Seminaarikokemuksia

Tähän ikään tultaessa on istuttu jos jonkinlaista seminaaria. Useammat niistä ovat olleet hyödyllisiä ja oman työn kannalta kehittäviä. Mutta joukossa on myöskin niitä, joissa on esitetty tyhjänpäiväisiä totuuksia lähinnä esiintyjien omien mieltymyksien mukaisesti. Niistä on jäänyt enemmän tai vähemmän tyhjä olo.

Työssäkäyntialueeseen perustuvia kuntia uhkaa tehottomuus

”Hallituksen suunnittelema kuntauudistus pohjautuu vahvoihin peruskuntiin, jotka muodostuvat luonnollisista työssäkäyntialueista.” Tätä lausetta on suomalaisille kuntapäättäjille toitotettu ahkerasti viime viikkoina. Hallitukselle on syytä antaa tunnustusta siitä, että näinkin rohkeaan hankkeeseen on uskallettu lähteä.

Kunnallisia ajatuksia Kuntamarkkinoilta.

Viime viikolla maakuntien isännät ja emännät kokoontuivat jälleen kuntaväen suurtapahtumaan, Kuntamarkkinoille. Kuntamarkkinat on monelle valtuutetulle ja kuntajohtajalle vuosittainen tapahtuma, jossa pääsee ennen kaikkea tapaamaan tuttuja ja kuuntelemaan mielenkiintoisia alustuksia aiheesta kuin aiheesta. Monella kävijällä on myös tanssikengät kiillotettu ja kuntasuhteita hiotaan Vanhan Kellaria myöten aamuntunteihin saakka.

KESÄTERÄSSÄ

www.keitele.fi

            * * *

Hallitusohjelman useat kysymysmerkit

Jyrki Kataisen hallitusohjelma saatiin viikkojen työn jälkeen onnistuneesti kasaan. Kunnille ohjelma kuitenkin tuntuu tuovan enemmän kysymysmerkkejä kuin vastauksia. Tulevaisuus näyttää vähintäänkin utuiselta ja esimerkiksi Pohjois-Savossa tähän saakka tehty työ joutuu laajalti uudelleen arvioitavaksi.

Opintomatkalla Kokkolassa

”Maailmassa kaikki on jo keksitty ja pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen”, näin on sanottu.

Ennustaminen on usein enemmänkin arpapeliä

Meillä ihmisillä on kova halu pyrkiä ennakoimaan ja ennustamaan tulevia tapahtumia. Pyrimme ennakolta varautumaan erilaisia tilanteita varten. Jo kreikkalainen Aisopos yli kaksituhatta vuotta vanhassa sadussaan heinäsirkasta ja muurahaisista opettaa miten tärkeää on tulevaan varautuminen. Heinäsirkka soitteli huoletonna viuluaan kaiken kesää eikä kantanut huolta huomisesta. Talven tullen heinäsirkka joutui turvautumaan ahkerien muurahaisten apuun.

Etsintöjä

Viime ajat on tuntunut siltä, että maailmassa on ollut yleinen etsintä päällä ja jotain on jopa löytynyt. Amerikkalaisten vuosien etsintä eräästä järjestöjohtajasta saatiin päätökseen samoin kuin viikkojen umpisolmuarvoituksen ratkaisun etsintä kotimaassa Kataisen ja Urpilaisen kesken. Löytymättä ovat vielä sopivat hallituskumppanit, artistin kukat Pieksämäellä ja Portugalin tukirahat. Jotkut puolueet etsivät kadonnutta kannatusta ja toiset suurempia kokoustiloja. Ylä-Savon kunnissa rahan etsimisen rinnalle taitaa löytyä myös jätevesipuhdistamojen paikan etsintä.

Pakinat

Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen on kotoisin Satakunnasta ja satakunnasta hän kirjoittaa pakinassaankin. Käsittelyssä on kuitenkin se pääministeri Kataisen "satakunta".

Lue Mäkisen pakina tästä

Kaikki pakinat

Blogit

Jouko Pennanen on vanhasta tottumuksesta laatinut jo tulevalle Tasavallan presidentille vierailuohjelman Ylä-Savoon. Tulipa sitten valituksi kuka tahansa ehdokkaista!

Lue Joukon uusin blogi tästä

Kaikki blogimerkinnät

Yläsavolaisittain

Hynysen Juakko  kertoo työstään Iisalmen mlk:n kirjastossa ja siitä, miten se sai pyörät alleen.

 

Lue Jaakon kirjoitus tästä

Lue kaikki näkökulmat

Yläsavolainen menestyjä

 

Juhani Ahon syntymästä 150 vuotta -juhlaseminaari Iisalmen Kulttuurikeskuksessa oli menestys. Siitä lähemmin tällä palstalla.

 

Lue tarina tästä

Kaikki menestyjät

Ajankohtainen teema

Tällä kerralla esittelyssä Ylä-Savon Kehitys Oy. Lähemmässä tarkastelussa mm. Reiska -hanke ja aloittavien yritysten neuvonta. Yhtiön muutosvirtaa esittelee toimtusjohtaja Petri Pietikäinen (kuvassa).

 
Siirry teemaosioon

Palaute

Jätä meille palautetta Tästä

Syötteet

Julkaise syötteitä